Anna-Maja Henriksson: Keskiyöhön asti ollaan neuvoteltu

RKP-johtajan mukaan Säätytalolla on ratkaisujen löytämiseen tähtäävä meininki.
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kertoi perjantaiaamuna Säätytalolla toimittajille, että hallitusneuvotteluissa on edelleen todellinen tahto ratkaisujen löytämiseen.

– Olen saanut sellaisen raportin, että myöhään keskiyöhön asti ollaan neuvoteltu. Tänään nyt tässä jatketaan, Henriksson kertoi.

– Kyllä tässä todellinen meininki on, että halutaan löytää ratkaisuja. Ja toivon, että löydetään.

Puheenjohtaja totesi, ettei RKP ole valmis peruuttamaan hiilineutraalisuustavoitteesta vuodelle 2035. Maahanmuuton vaikeimmista kiista-asioista hän ei pystynyt sanomaan mitään.

Lyhytsanainen Henriksson ei myöskään kertonut tarkempaa aikataulua sille, milloin hallituspohjan jatko selviää.

– Se jää nähtäväksi, mutta kyllähän tässä ollaan tosissaan tekemässä töitä sen eteen, että tällä pohjalla voidaan jatkaa.

Areenahankkeelle päätettiin kehysriihessä 2025 myöntää 35 miljoonan euron ehdollinen rahoitus.
Sofia Vikmanin mukaan positiiviset talousuutiset valavat uskoa kotitalouksiin.
Mainos