Uskonto voisi olla lapsia ja nuoria yhdistävä oppiaine, ehdottaa opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) tuoreessa blogikirjoituksessaan.
Adlercreutz aloittaa kysymällä, onko lasten jakaminen eri ryhmiin uskonnon perusteella järkevää, ja rinnakkaisluokkien muodostaminen uskonnon perusteella tarkoituksenmukaista. Vastaus on hänestä ”ei välttämättä”.
Opetusministeri muistuttaa, että uskonnonopetus on jo nyt tunnustuksetonta. Lapsille järjestetään opetusta heidän oman uskontonsa perusteella, mutta siten, että he oppivat myös muista uskonnoista. Jos kunnassa on kolme samaan uskontokuntaan kuuluvaa lasta, on heille järjestettävä oman uskontokuntansa opetusta.
Järjestelmä voi kuitenkin synnyttää ongelmia.
– Pirstaleisessa todellisuudessa voi olla vaikea olla varma siitä, että opetus on oikealla tasolla, Adlercreutz huomauttaa.
Esimerkeiksi hän nostaa pätevien opettajien saatavuuteen liittyvät ongelmat. Joidenkin pienten uskontoryhmien kohdalla opetusryhmät koostuvat hyvin eri-ikäisistä lapsista. Lisäksi ylioppilaskoe järjestetään vain evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon sekä elämänkatsomustiedon opiskelijoille.
Ratkaisu voisikin opetusministerin mukaan olla yhteinen katsomusaine.
– Mikä estää meitä järjestämästä yhteistä katsomusainetta, jossa luterilaiset, ortodoksit, katolilaiset, muslimit, hindut ja juutalaiset – joitakin uskontokuntia mainitakseni – oppivat toisiltaan? Adlercreutz kysyy.
Ministeri sanoo, että muutokselle olisi hyvät perusteet. Lukuisat keskustelut kirkon edustajien, opettajien ja vanhempien kanssa osoittavat hänestä, että moni kyseenalaistaa nykyopetuksen tarkoituksenmukaisuuden.
Tulevaisuudessa kaikille yhteinen katsomusaine voisi Adlercreutzin mukaan vahvistaa lasten ja nuorten ymmärrystä kirkon ja evankelisluterilaisen uskonnon roolista suomalaisen kulttuuriperinnön rakentajana. Se antaisi myös muihin uskontokuntiin kuuluville maahanmuuttajataustaisille lapsille paremman tilaisuuden ymmärtää kulttuuriperintöämme.
– Myös muslimioppilaat tarvitsevat perustiedot kristinuskosta ja muista uskonnoista, Adlercreutz huomauttaa.
Adlercreutz myöntää, että yhteinen katsomusmalli tuottaisi myös haasteita, ja että pohdittavaa on paljon.
– Ymmärrän, että kysymykseen liittyy paljon herkkyyksiä. Siksi sitä on syytä pohtia harkiten ja yhdessä eri uskontokuntien kanssa. Tämän pohdinnan tuloksena voisi syntyä malli, jota voidaan arvioida ja käsitellä avoimesti.
Asiaa ollaan nyt Adlercreutzin mukaan käsittelemässä opetusministeriössä. Hän myöntää, että on mahdollista, ettei poliittista yhteisymmärrystä tai ratkaisuja haasteisiin löydy.
– Haluan kuitenkin nostaa esille nykyjärjestelmän uskonnonopetuksen haasteet, jotka ovat ilmeisiä. Uskonnonopetuksen nuoria eriyttävä luonne on mielestäni vieras koulumme perusajatukselle laajasta yleissivistävyydestä, Adlercreutz päättää.
