Jotain osui ammusvarastoon Belovskojen kylän lähellä Venäjän Belgorodissa maanantaina. Paikallisuutiskanava Pepel Belgorod kertoi, että lähes koko kylä jouduttiin evakuoimaan. Jalkaväkimiinoja ja muita ammuksia lojui hajallaan puutarhoissa ja jalkakäytävillä.
Tiistaina Pepel Belgorod kertoi, että vaurioituneita asuntoja ja muita kiinteistöjä on ainakin 230. Runsaat, voimakkaat räjähdykset ja niistä syntyneet paineaallot ovat rikkoneet varsinkin ikkunoita.
Tällä hetkellä tuhon aiheuttajasta ei ole selvyyttä. Ukrainan drooni-iskuja kyllä kohdistui Belgorodiin maanantaina, mutta tavallisesti Ukraina ilmoittautuu iskujen tekijäksi. Näin ei ole tapahtunut.
Epäilyjä on kohdistunut myös siihen, että varastoon olisi osunut Venäjän asevoimien oma liitopommi. Pepel Belgorod kuitenkin väittää, että tarkentuneiden viranomaistietojen perusteella kyseessä olisi sittenkin tapaturma.
Pepel Belgorodin julkaisemaa lukijan videota analysoinut uutiskanava Astra kuitenkin päätteli, että kyseessä saattaisi sittenkin olla drooni-isku. Seudulta nousi tummaa savua jo ennen räjähdystä, mikä saattaa viitata siihen, että varastoon olisi törmännyt drooni. Yhtä kaikki savusta ennen räjähdystä voidaan päätellä, että jotain on palanut ennen suurempaa räjähdystä. Tämä ei vielä kerro, miksi jotain on syttynyt palamaan.
Tiistain vastaisena yönä Ukraina iski myös miehitetyllä Luhanskin alueella sijaitsevaan Venäjän joukkojen ammusvarastoon. Sosiaalisessa mediassa julkaistun materiaalin perusteella kohteesta nousi yöllä valtava savupatsas toissijaisten räjähdysten kuuluessa kauas.
Closer footage of the massive explosion that tore through a Russian ammunition storage facility in Belgorod Oblast earlier today. pic.twitter.com/a6JQqntfxQ
— OSINTtechnical (@Osinttechnical) June 8, 2026