Palvelualojen ammattiliitto PAMin mukaan teknologiateollisuuden neuvottelutulos voi olla tärkeä askel eteenpäin.
Kaupan alalla käynnissä oleva lakko päättyy huomenna lauantaina kello viisi. Alalle julistetut ylityö-, vuoronvaihto- ja tilapäisen siirron kiellot jatkuvat toistaiseksi.
Uusia kaupan alan lakkoja ei ole julistettu, joten valtakunnansovittelijalla ei ole kaupan alalla työriitaa soviteltavana.
– Tapaamme tänään sovittelijan, ja sen jälkeen on arvioitava työnantajaliiton kanssa, miten kaupan alan työehtosopimusneuvotteluja jatketaan. Toivon, että neuvottelut lähtevät etenemään ja pääsemme etsimään ratkaisuja palvelualojen työntekijöiden aseman parantamiseksi, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen (sd.) toteaa tiedotteessaan.
Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuuden työnantajat saavuttivat eilen illalla neuvottelutuloksen, jota ne käsittelevät seuraavaksi liittojen hallinnoissa.
– On hyvä, että teknologiateollisuudessa on saavutettu neuvottelutulos. Tämä on tärkeä askel työmarkkinoiden kokonaiskuvassa. Meillä neuvottelut ovat kuitenkin edelleen kesken ja tavoitteenamme on sopimus, joka turvaa palvelualojen työntekijöiden asemaa ja parantaa työehtoja, Rönni-Sällinen toteaa.
Hänen mukaansa neuvottelupöydällä on paljon muutakin kuin palkankorotukset.
– Emme ole päässeet eteenpäin esimerkiksi irtisanomissuojaan tai osa-aikatyöhön liittyvissä kysymyksissä. Työtä riittää vielä. Meidän tavoitteenamme on oikeudenmukainen ja reilu sopimus, Rönni-Sällinen toteaa.
PAM on julistanut lakkoja hiihtokeskusalalle ja asiakaspalvelu- ja telemarkkinointialalle. Näiden työriitojen sovittelu jatkuu ensi viikolla.





