Verkkouutiset

Sotalaivoja Freezing Winds -harjoituksessa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Amerikkalaissotilas HU:lle: Tämä meidän on opittava suomalaisilta

Suomalaisten taito selviytyä arktisissa oloissa herättää ihailua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain merijalkaväen logistiikkaosasto osallistui loka-marraskuussa Freezing Winds -pääsotaharjoitukseen yhdessä Uudenmaan prikaatin kanssa. Helsingin Uutisten mukaan suomalaisten taito hyödyntää maastoa herätti heissä ihailua.

– Täällä olemme joutuneet miettimään ehkä eniten sitä, miten saada kalusto liikkumaan näissä metsissä. Suomalaiset ovat taitavia käyttämään hyväkseen maastoa, ylikersantti Feeney kuvailee lehdelle.

Tämän vahvistaa myös suomalainen oppilaana palveleva Tom Chydenius.

– Me Suomessa olemme tottuneempia hakemaan suojaa maastosta. He luottavat myös ilmaherruuteen, jolta saadaan tukea nopeasti.

Amerikkalaisen joukko-osaston komentaja, everstiluutnantti Emmaline Hill kertoo vierailun rakentaneen luottamusta ja todistaneen joukkojen kyvyn yhdessä toimimiseen.

– Luottamus ja toisen ymmärtäminen ovat aivan ratkaisevia. Harjoittelu yhdessä on rakentanut luottamusta molemminpuolisesta kyvykkyydestä sekä siitä, että voimme toimia saumattomasti yhdessä., Hill kertoo.

Joukkojen toinen johtaja, ylivääpeli Jeffrey Perry kertoo arktisissa oloissa toimimisen olevan amerikkalaisille kehityskohde. Suomessa he saivat oppia esimerkiksi tulentekotaidoissa.

– Mitä tulee selviytymiseen näissä olosuhteissa – siinä meillä on kyllä teiltä opittavaa, Perry summaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)