Bhutanissa Himalajan vuorten keskellä sijaitseva Paron kansainvälinen lentoasema pakottaa lentäjät ohjaamaan koneen viimeisen lähestymisen käsin mutkittelevaa laaksoa pitkin.
Telegraph-lehden toimittaja seurasi laskeutumista Bhutan Airlinesin Airbus A319 -koneen ohjaamosta. Näkymä poikkeaa tavallisesta reittilennosta, sillä kone kaartaa vuorten lomassa ensin oikealle, sitten vasemmalle ja jälleen oikealle. Vuorenrinteet täyttävät samalla ohjaamon tuulilasin.
Kiitotie tulee näkyviin vasta lähestymisen loppuvaiheessa.
Paron lentoasema sijaitsee runsaan 2,2 kilometrin korkeudessa merenpinnasta syvässä laaksossa. Ympärillä kohoavat Himalajan huiput yltävät yli 5,5 kilometrin korkeuteen. Kiitotie on vain 2 265 metriä pitkä.
Korkeus tekee lentämisestä tavallista vaativampaa. Ohuessa ilmassa kone joutuu lähestymään suuremmalla nopeudella, minkä lisäksi vuoristossa voi muodostua haastavia sivutuulia.
Telegraphin toimittaja kuvaa, kuinka koko keho jännittyy kapteeni Kelzang Jamtshon tehdessä vielä viimeisen jyrkän pudotuksen ja kaarron ennen kuin kone osuu pehmeästi kiitotielle.
Autopilotti kytketään pois
Paroon ei tehdä tavallista automaattista mittarilähestymistä. Lentäjät käyttävät apunaan maaston visuaalisia maamerkkejä, kuten vuorenharjanteita, Paro Chhu -jokea ja laakson kyliä.
Jamtshon mukaan autopilotti kytkettiin brittimedian seuraamalla lennolla pois jo noin 13 500 jalan eli runsaan neljän kilometrin korkeudessa.
– Se tarkoittaa noin 5 000–6 000 jalkaa käsin lentämistä. Keskittymistä tarvitaan paljon, Jamtsho kertoo.
Hänellä on 22 vuoden kokemus Airbus A319 -koneiden lentämisestä.
Paroon laskeutumiseen vaaditaan erillinen pätevyys, ja vain alle 50 lentäjää on oikeutettu tekemään vaarallisen lähestymisen. Lehden haastattelema perämies Ugyen Lhendup oli kerännyt lähes 3 000 lentotuntia, mutta tarvitsi vielä noin 500 tuntia erityistä vuoristolentokoulutusta ennen täyttä pätevyyttä.
Lhendupin mukaan koko prosessi voi kestää seitsemästä kymmeneen vuotta.
Myös sää rajoittaa lentoliikennettä voimakkaasti. Paroon lennetään vain päivänvalossa, ja vaakasuoran näkyvyyden on oltava vähintään viisi kilometriä. Telegraphin toimittajan paluulento viivästyi matalan pilvisyyden vuoksi neljä tuntia.
Nousukaan ei päästä lentäjiä helpolla. Myös se tehdään käsiohjauksella, minkä jälkeen kone kiipeää nopeasti vuorten ja jyrkkiin rinteisiin rakennettujen kylien yläpuolelle.
Paro ei ole ainoa poikkeuksellisen vaativana tunnettu lentoasema. Nepalissa sijaitsevaa Tenzing–Hillaryn lentoasemaa eli Luklaa kutsutaan usein jopa maailman vaarallisimmaksi.
Sen vain 527 metriä pitkä kiitotie viettää jyrkästi ylöspäin, ja vuoriston keskellä sijaitsevalla kentällä laskeutumisesta ei loppuvaiheessa voi enää tehdä ylösvetoa. Lukla toimii tärkeänä porttina Mount Everestin alueelle.