Kesäiset aallot houkuttelevat vesille myös niitä, joille promilleraja tuntuu yhtä kaukaiselta kuin rantaviiva horisontissa. Juhannuksenakin ruorissa on varmasti jälleen veneilijöitä, joiden navigointia ei häiritse merenkäynti vaan alkoholi.
– Älä liiku vesillä päihtyneenä. Vältä veneilyä myös krapulassa, koska väsymys heikentää veneilykuntoasi, Traficom ja Alko muistuttavat yhteisessä tiedotteessaan.
Juhannusviikolla Alkoissa voi nähdä myyjiä pelastusliiveissä muistuttamassa veneilyturvallisuudesta. Viime kesänä Vuoksen vesistön alueen Alkoissa näkynyt kampanja toteutetaan tänä vuonna valtakunnallisena. Kyseessä on Traficomin ja Alkon yhteinen kampanja.
– Viimekesäinen kampanja ja pelastusliiviasuiset myyjät herättivät meillä Mikkelin ja Pertunmaan myymälöissä paljon veneilyturvallisuusaiheista keskustelua asiakkaiden kanssa. Monelle tuli uutena asiana esimerkiksi se, että pelastusliivit on hyvä pukea hyvissä ajoin jo ennen veneeseen astumista. On hienoa, että saamme aiheelle tänä vuonna näkyvyyttä Alkoissa ympäri Suomen, sanoo Alkon palvelupäällikkö Kai Luiskala tiedotteessa.
Alkoholi lisää kömpelyyttä ja heikentää tasapainoa. Veneestä putoaminen ei ole selvänäkään vaaratonta, mutta alkoholia nauttineelle se on taatusti riski.
Vesiliikennejuopumuksen raja on yksi promille, mutta onnettomuusriski kasvaa jo huomattavasti pienemmästäkin alkoholimäärästä. Huolimatta siitä kuinka taitava ja tottunut veneilijä on, alkoholi heikentää sekä arviointi- että reagointikykyä ja riskinotto kasvaa.
Jo alle 0,5 promillen humalassa tarkkaavaisuus sekä arvostelukyky heikkenevät ja riskinotto kasvaa. Kun veren alkoholipitoisuus nousee yli 0,5 promilleen, kyky suoriutua tarkkaavaisuutta vaativissa tehtävissä huonontuu, koska aivojen koordinaatiokyky heikkenee.