Suomalaiset kuluttajat hyötyisivät merkittävästi, jos viinit otettaisiin ruokakauppojen valikoimiin, toteaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.
– Me näemme, että kuluttaja hyötyisi siitä merkittävästi. Kuluttajalle tulisi varmasti parempi saatavuus. Ruoka ja juoma kuuluvat yhteen, ja suomalaiset kuluttajat ovat hyvin osoittaneet, että he pystyvät vastuullisesti ottamaan tämän uudistuksen vastaan, niin kuin näimme myös edellisessä uudistuksessa, Luoto sanoi keskiviikkona Porin Suomi Areenassa järjestetyssä Viinit ruokakauppaan: kenen etu, kenen ongelma? -keskustelutilaisuudessa.
– Mutta on myös muita näkökulmia. Esimerkiksi valtion verotulojen kasvaminen, kilpailuhaittojen väheneminen ynnä muita.
Päivittäistavarakauppa ry on esittänyt alle 15-prosenttisten alkoholijuomien ottamista mukaan ruokakauppojen valikoimiin. Tällä hetkellä yli 5,5-prosenttisten alkoholijuomien vähittäiskauppaa hoitaa yksinoikeudella valtionyhtiö Alko Oy.
Suomen Alkoholijuomakauppa ry:n toiminnanjohtaja Susanna Heikkisen mielestä kysymys viinien ottamisesta myyntiin ruokakauppoihin on hankala.
– Se pitäisi meidän näkökulmastamme esittää niin, että tulevatko viinit ja väkevät juomat päivittäistavarakauppoihin vai eivät, Heikkinen totesi.
Suomen Alkoholijuomakauppa ry edustaa myös väkevien alkoholijuomien maahantuojia ja valmistajia.
– Täytyisi miettiä, että mitä niille väkeville alkoholijuomille tapahtuu siinä tilanteessa, jossa viinit tulisivat päivittäistavarakauppoihin, Heikkinen sanoi.
– Ei ole mahdollista toimia niin, että pelkät viinit lähtisivät päivittäistavarakupan jakeluun ja meille jäisi mahdollisesti tässä tilanteessa monopoli pelkästään väkeville alkoholijuomille. Se ei ole mahdollista.
”Täyttä harhaa”
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pia Mäkelä on samoilla linjoilla Heikkisen kanssa.
– Minä olen ihan samaa mieltä Susanna Heikkisen kanssa siitä, että sellainen muutos ei ole mahdollinen eikä realistinen, että pelkästään viinit tulisivat ruokakauppoihin, Mäkelä kertoi.
– Kyllä yksinoikeusjärjestelmä, siis monopoli, kaatuisi siinä joko saman tien tai muutaman vuoden siirtymäaikana, koska todennäköisesti tätä varten ei olisi laillisia eikä kansanterveydellisiä perusteita.
Kari Luodon mielestä Alkon monopolin kansanterveydellinen oikeutus on jo tällä hetkellä hyvin horjuva.
– Kun katsotaan, paljonko Alko vastaa sataprosenttisena alkoholina Suomessa kulutetusta alkoholista, niin se on vähän yli kolmekymmentä prosenttia. Ja esimerkiksi kaupan myymän alkoholin osuus on jo nyt suurempi.
– Minun mielestäni on täysin harhaa, että ei löytyisi sellaista systeemiä, jolla väkevät voitaisiin erotella.
Luoto muistuttaa, että monissa Euroopan maissa on erilaisia lisenssijärjestelmiä, joissa on erivahvuisia juomia myytävänä eri paikoissa.
– Mielestäni on aivan liian yksisilmäistä todeta, että tätä asiaa ei pystyttäisi järjestämään.
– Sen lisäksi Alko on toiminut Suomessa yhdeksänkymmentä vuotta monopoliasemassa ja rakentanut brändiä ja prosesseja kuntoon. Heidän henkilöstöllään on erittäin hyvä osaaminen. Jos he eivät pärjäisi kilpailussa, niin se olisi ihme.
Suomalaisista 59 prosenttia haluaisi viinit ruokakauppoihin, ilmenee Päivittäistavarakaupan ja Taloustutkimuksen teettämästä tutkimuksesta. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä.
Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon (kok.) mukaan kansa näyttää olevan samoilla linjoilla kokoomuksen kanssa. Puolue ajaa viinejä kauppoihin tavoiteohjelmassaan.
– Selvää on, että kokoomus tulee avaamaan tämän lain, jos valtaan pääsee. Selkeä enemmistö suomalaisista on tämän kannalla ja hyvä niin, Wallinheimo tviittaa.