Verkkouutiset Extra

Alkoholipolitiikan harhakuva – ”menty aika lailla tiukempaan suuntaan”

Olutta valmistetaan tehtaalla Laitilassa elokuussa 2026. Kuva: Antti Partanen
Olutta valmistetaan tehtaalla Laitilassa elokuussa 2026. Kuva: Antti Partanen
Verottajana Suomi on EU:n kärjessä, mikä voi johtaa ojasta allikkoon.

”Kukon nylkemisestä” Laitilassa on ehtinyt kulua yli kymmenen vuotta. Nyt virvoitusjuomatehtaan jättimäistä vesisäiliötä – joka muistuttaa muodoiltaan ”pitkää” 0,5 litran oluttölkkiä – koristavat värikkäät limpparimainokset.

Tehtaan tunnetuimman brändin Kukko-oluen tunnukset saivat lähteä, kun alkoholin ulkomainontaa kiristettiin tuntuvasti vuonna 2015.

Ei se mitään, limonadiakin Laitilassa tehdään. Ja alkoholittomuus on kasvava trendi. Entä jos vesisäiliötä koristaisi alkoholiton Kukko? Ei käy, vahvistaa tehtaan tuore toimitusjohtaja Pete Pokkinen. Tätäkin on aikanaan selvitetty.

Koska Kukko yhdistetään alkoholiin, tämä tulkittaisiin epäsuoraksi alkoholimainonnaksi. Sääntely on siis tiukkaa tehtaan kyljessä – samaan aikaan kun mietojen alkoholijuomien mainonta on sallittua esimerkiksi urheilukilpailuissa ja konserteissa.

Suomessa alkoholipolitiikan sääntely on yhä mutkikasta. Osin ristiriitaista. Alkoholi herättää myös vahvoja tunteita – paitsi ehkä nuoremmassa ikäluokassa. Palataan tähän kohta.

EU-jäsenyyden myötä Suomi joutui tekemään isoja käännöksiä alkoholipolitiikassaan. Työ on vielä kesken. Se on kuitenkin selvää, ettei ajassa voida mennä taaksepäin.

Miltä alkoholipolitiikan tuoreimmat päätökset tuntuvat panimoalan yrittäjän silmin? Tähän on Pokkisen hyvä vastata, kun Petteri Orpon (kok.) hallituksen isot alkoholipoliittiset uudistukset ovat loppusuoralla – viimeisimmätkin enää toimeenpanoa vaille.

Nykypäivä ja Verkkouutiset haastattelee Pokkista elokuussa Laitilassa – joitakin viikkoja ennen kuin hän aloittaa virallisesti tehtaan toimitusjohtajana. Tehtävään hän siirtyy Nordeasta.

Monille kokoomuslaisille tuttu Pokkinen on aiemmin työskennellyt myös presidentti Sauli Niinistön erityisavustajana, pääministeri Alexander Stubbin erityisavustajana sekä avustanut 2000-luvulla myös elinkeinoministereinä toimineita Jyri Häkämiestä sekä Jan Vapaavuorta. Kesällä Pokkinen tuli valituksi Kansalliskustannus Oy:n hallitukseen, mikä ei ollut tiedossa vielä tästä haastattelusta sovittaessa.

Ruskettuneen Pokkisen kesään on mahtunut aurinkoa, mutta myös synkkiä varjoja. Heinäkuun alussa Ylen johdossa työskennellyt Panu-veli menehtyi äkillisesti sydämenpysähdykseen.

– Vaalimme veljen muistoa enkä mielelläni puhu yksityisistä asioista tässä sen enempää, Pokkinen toteaa.

Laitilassa työnsä aloittavan Pokkisen koti on jatkossa sekä puolen tunnin ajomatkan päässä Raumalla että Helsingissä, jossa asuvat myös kouluikäiset lapset.

”Emme ole uusi wolt”

Istahdamme tekemään haastattelua Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan oleskelutilaan, jonka sisustus värimaailmoineen tuo mieleen 1950-luvun. Nykyisen tehtaan synty juontaa juurensa kuitenkin 1990-luvun alkupuolelle, jolloin neljä laitilalaista kaverusta perustivat kalajalostealan yrityksen.

Pian he kiinnostuivat sen sijaan vanhan ajan limonadien valmistuksesta. Olut tuli mukaan kuvioihin 1999. Nykyisin Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on Suomen neljänneksi suurin panimo.

Oleskelutilassa seinien vierustoille tuodut vanhat laitteet ja limonadipullot koreissa henkivät pölyä ja nostalgiaa. Olemme kuin museossa. Pokkinen tunnustaa, että monet laitteet ovat hänelle yhä outoja. Perehdytys on tältä osin vielä kesken. Hän nappaa tottuneesti käteensä kuitenkin tehtailijoiden käytössä olleen ensimmäisen sodastreamerin eli hiilihapotuslaitteen.

– Tämä on ostettu raumalaiselta kirpputorilta. Hankintahinta oli 95 markkaa, hän kertoo.

Mutta nyt alkoholipolitiikkaan. Uusi laki sallii jatkossa alkoholijuomien kotiinkuljetuksen ja suomalaiset voivat ostaa etämyynnin kautta alkoholia myös muista EU-maista.

Miten tämä vaikuttaa toimintaanne?

– Etämyynti ja kotiinkuljetus ovat tietysti uusi bisnesmahdollisuus, jota nyt selvitämme. Varmasti tulemme olemaan tässä tavalla tai toisella mukana, mutta mikä on sopiva malli – tätä vielä pohdimme. Tuskin lähdemme kuitenkaan jakeluyhtiöbisnekseen – emme ole uusi wolt tai uusi posti. Keskitymme juomanvalmistukseen, ja muut kumppanit voivat hoitaa tarvittaessa jakelun.

Pokkinen vahvistaa, että uusi alkoholilaki tuo mahdollisuuksia, mutta suomalaisen yrittäjän näkökulmasta myös riskejä.

Palataan tähän kohta. Puhutaan ensin alkoholipolitiikan isosta kuvasta. Näyttää siltä, että Suomi etenee väistämättä kohti keskieurooppalaista, liberaalia alkoholikulttuuria. Tiukkoja rajoituksia on höllennetty. Ruokakaupoissa myytävien alkoholijuomien prosenttirajaa on hilattu jatkuvasti ylös.

Politiikka on ollut määrätietoista, vaikka väliin on mahtunut väläytyksiä toisestakin laidasta. Julkisuuteen putkahtanut keskustan vaaliohjelman ”kippis kohtuudelle” -taustalinjaus vuodelta 2015 esitti yllättäen keskioluen laimentamista ja siirtämistä takaisin Alkoon. Linjaus sai nopeasti täystyrmäyksen.

Tällä vaalikaudella kokoomus olisi tuonut jo viinit ruokakauppoihin, mutta kristillisdemokraattien vastustus typisti asian selvitykseksi. Lienee vain ajan kysymys, milloin tämä poliittinen askel otetaan. Viinit odottavat käytännössä jo tuulikaapissa.

Sellainen mielikuva, että alkoholipolitiikassa rajoituksia ja sääntelyä jatkuvasti vain puretaan tai kevennetään, on kuitenkin harhaanjohtava. Kun yhtäällä löysätään, toisaalla tiukennetaan.

– Kun alkoholilainsäädäntöä on uudistettu, verotuspuolella on menty aika lailla tiukempaan suuntaan edelleen, Pokkinen huomauttaa.

Vuonna 2004 tapahtuneen jättialennuksen jälkeen alkoholiverotus on ollut käytännössä koko ajan nousussa. Alkoholijuomien verottajana Suomi on EU:n kärjessä. Viime vuonna alkoholiverotuksella kerättiin valtion kassaan lähes 1,4 miljardin euron tuotot.

Verotuksella on kyetty kiistatta hillitsemään suomalaisten alkoholinkulutusta. Verottamalla alkoholin kaltaisia ”haittatuotteita” jos mikä on tuntunut järkevältä etenkin vallitsevassa taloustilanteessa, jossa kaikki kivet on jo käännetty säästöjen saamiseksi.

Tässä voidaan ajautua kuitenkin ojasta allikkoon.

Jopa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos varoitti elokuussa kuitenkin hallitusta indeksikorotusten päälle kaavailluista lisäkorotuksista. THL:n Thomas Karlsson ilmaisi Helsingin Sanomissa huolensa, että tuonti kasvaa ja veroeurot karkaavat ulkomaille.

Etämyynnin sudenkuoppa

Vastikään hyväksytyssä alkoholilaissa, jossa sallitaan nyt selkeästi rajat ylittävä etämyynti, piilee lisäksi sudenkuoppa. Tämän nostaa esiin myös Pokkinen:

– Kun ulkomaiset toimijat tulevat mukaan, vieläkään ei ole täyttä selvyyttä siitä, miten he tulevat valvonnan alle ja kuinka kyetään seuraamaan sitä, että verot tulevat heidän osaltaan maksetuiksi asianmukaisesti. Monesti tuntuu siltä, että me suomalaiset toimijat olemme tiukemmassa syynissä kuin muut. Tähän toivoisin kiinnitettävän jatkossa huomiota, hän lisää.

Suomalaiset ovat ostaneet alkoholia tähänkin mennessä ulkomaisista verkkokaupoista. Eri tietojen ja arvioiden pohjalta puhutaan 46–67 miljoonasta litrasta alkoholijuomia vuosittain. Koska valvonta käytännössä ontuu, viranomaisten arvioiden mukaan valtaosa valmisteveroista on jäänyt maksamatta.

Menetykset valtiolle ovat arviolta satoja miljoonia euroja. Uuden lain myötä etämyynnin odotetaan kasvavan. Lain eduskuntakäsittelyssä sosiaali- ja terveysvaliokunta vaatikin hallitusta selvittämään vielä alkoholin etämyynnin rekisteröimismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton toteuttamista. Tämäntyyppinen verovalvonta on käytössä Ruotsissa.

Syyskuun budjettiriihen yhteydessä sovittiinkin, että sosiaali- ja terveysministeriöstä käynnistyy vielä pikainen selvitys tarvittavista lainsäädäntömuutoksista ja resurssitarpeista alkoholin etämyynnin verovalvonnan tehokkuuden varmistamiseksi.

Valtiovarainministeriössä on tiettävästi tehty jo alustavaa valmistelutyötä. Nähtäväksi jää, valmistuuko selvitys ja eteneekö se vielä poliittiseen päätöksentekoon saakka tällä vaalikaudella.

Toimitusjohtaja Pete Pokkinen panimotasanteella Laitilan tehtaalla elokuussa 2026. Kuva: Antti Partanen
Toimitusjohtaja Pete Pokkinen panimotasanteella Laitilan tehtaalla elokuussa 2026. Kuva: Antti Partanen

Puemme Laitilassa valkoiset suojavaatteet päälle ja siirrymme tehtaan puolelle. RATATATA  – TATATATA  – TATATATA . Meteli on jatkuva, muttei korvien kannalta mahdoton. Tehdassalissa risteilee ylhäältä alas ja vaakatasossa erilaisia harmaita liukuhihnoja ja putkistoja. Salissa näkyy myös isompia ja pienempiä säiliöitä erilaisine mittareineen. Sieraimiin leijuu hienoinen mallaksen tuoksu, joka voimistuu noustessamme panimotasanteelle.

Harmaata liukuhihnaa pitkin vilisee vihreitä tölkkejä – pohja ylösalaisin. Pokkinen huutaa metelin yli selittäen prosessia:

– Ensin tölkki pestään, eli siihen ammutaan tuosta vettä. Seuraavaksi se menee tuohon täyttökoneeseen, josta se jatkaa eteenpäin ja tuolla siihen menee kansi. Ja siitä se jatkaa pakkaamoon.

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaassa työntekijöitä on noin 60–70, mutta tehdassalissa ihmisiä näkyy harvakseltaan. Tuotantoprosessi on pitkälti automatisoitu.

Tänään on maanantai, joten tuotannossa pyörii olutta – kuten aina tiistaisinkin.  Sesonki tuo omat poikkeuksensa, mutta muina päivinä linjastojen läpi menee pääsääntöisesti muita juomia, kuten limonadeja, selzereitä, mocktaileja tai siidereitä. Välissä laitteet pestään.

Alkoholittomuus on kasvava trendi, mikä näkyy Laitilan Wirvoitusjuomatehtaallakin. Tarkkoja lukuja Pokkinen ei avaa, mutta alkoholittomien oluiden kohdalla puhutaan ”merkittävästä kasvusta” viime vuosina. Samalla hän huomauttaa, että Laitilalla on pitkä perinne myös muissa kuin alkoholijuomissa, vaikka perinteinen olut on edelleen merkittävin tuote.

– Kun katson tätä Laitilan näkökulmasta, näen tulevaisuuden aika valoisana. Trendit muuttuvat, mutta juomia tullaan kuluttamaan aina.

Tyrmäys oppositiolle

Jätetään Laitilan Wirvoitusjuomatehdas toistaiseksi taakse. Alkoholin haitat terveydelle tiedostetaan aiempaa herkemmin, mistä esimerkkinä tuore kansalaisaloite, jonka tiedote tupsahtaa sähköpostiini myöhemmin. Siinä vaaditaan, että sana ”alkoholiton” rajataan juomien markkinoinnissa ainoastaan tuotteisiin, joiden alkoholipitoisuus on tasan nolla prosenttia.

Tapaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajan Mia Laihon (kok.) pikkuparlamentissa, jossa olemme ainoat asiakkaat. Eduskunnan syysistuntokausi on vasta käynnistymässä. Laiho ei ole laskenut, miten paljon etämyynti- ja muut alkoholiasiat ovat työllistäneet tällä vaalikaudella valiokuntaa, mutta puhutaan vähintäänkin kymmenistä tunneista.

Hallituksen esitys uudeksi alkoholilaiksi kävi monivaiheisen ja värikkään käsittelyn läpi eduskunnassa. Siihen tuli myös muutoksia. Talousvaliokunnasta esitettiin yllättäen Alkon aukioloaikojen laajentamista, jotta monopoliyhtiön asema ei suhteessa etämyyjiin heikkenisi. Tämä pysäytti ainakin osan kansanedustajista pähkäilemään asiaa uudesta näkökulmasta.

Kesäkuussa sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö oli vihdoin valmis. Tätä seurasi vielä prosessi, jossa hallituksen esitys kiepsautettiin poikkeuksellisesti eduskunnan suuren valiokunnan arvioitavaksi. Näin siksi, koska sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hallituspuolueiden edustajat olivat jääneet kantoineen vähemmistöön Päivi Räsäsen (kd.) liittouduttua oppositioedustajien kanssa.

Tästä seurasi se, ettei eduskunnan suuri sali hyväksynyt alkoholilain muuttamista koskevaa hallituksen esitystä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisena. Suuri valiokunta yhtyikin omassa mietinnössään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa istuvien hallituspuolueiden edustajien jättämään vastalauseeseen.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa oppositiokansanedustajat olivat vaatineet puheenjohtaja Krista Kiurun (sd.) johdolla isoja muutoksia ja tiukennuksia hallituksen esitykseen. Mietinnössä vaadittiin muun muassa, että etämyynti kohdistuisi kauttaaltaan enintään kahdeksanprosenttisiin alkoholijuomiin ja että alkoholin tuontimääriä rajoitettaisiin.

– Jos opposition vaatimien rajoitusten mukaan olisi menty, esitys olisi ollut EU-lakien vastainen. Sellaista lainsäädäntöä emme voi tietenkään eduskunnassa tehdä, sanoo Mia Laiho.

– Hyvää uudessa alkoholilaissa on mielestäni muun muassa se, että jatkossa myös kotimaisilla toimijoilla on mahdollisuus etämyyntiin. Tämä parantaa kotimaisten toimijoiden kilpailullista asemaa. Meidän oli tarkennettava ylipäänsä etämyyntiä koskevaa lainsäädäntöä. Tästähän korkein oikeuskin lausui, että alkoholin etämyynti on sallittua, Laiho jatkaa.

Paino on sanalla ”on”, sillä asiaa pidettiin suomalaisessa keskustelussa osin epäselvänä, kunnes korkein oikeus otti siihen syksyllä 2025 selkeän kannan.

Tavallisen suomalaisen näkökulmasta alkoholin etämyynti voi tarkoittaa jatkossa esimerkiksi sitä, että ruuan kotiinkuljetuksen yhteydessä marketista voi tilata samalla saunaoluet.

Ajaudumme Laihon kanssa keskusteluun alkoholikulttuurin muutoksesta. Miksi on niin, alkoholinkulutus näyttäisi vain laskevan, vaikka samaan aikaan poliitikot ovat helpottaneet sen saatavuutta. Alkoholiverojen nosto selittää vain osan tästä. Kyse on ilmiöstä, joka näkyy etenkin nuorten kohdalla tilastoissakin. Alkoholi ei kiinnosta entiseen tapaan.

Laiho kertoo havainneensa ilmiön myös omien lastensa kohdalla. He ovat nyt jo 27-, 19- ja 15-vuotiaita. Urheilu ja kavereiden kanssa muu tekeminen kiinnostavat enemmän kuin alkoholi.

Samoja havaintoja olen tehnyt itsekin. Omissa nuorissanikaan alkoholi ei herätä intohimoja, jännitystä tai kiinnostusta. Se ei liity kavereiden kanssa hengailuun, mökkiviikonloppuihin tai yöelämään. Suhtautuminen siihen on jollain tapaa välinpitämätöntä.

Tosin matkustajatuonnin ja verkko-ostelun määrästä ei ole aukotonta tietoa. On esitetty tilastoja, joiden mukaan alkoholinkulutus olisikin korkeampi, mitä tähän saakka on arvioitu. Nuorison kohdalla on myös viitteitä muiden päihteiden käytön kasvusta.

Entä ongelmakäyttäjät?

Laiho ei kiistä, etteikö uuteen alkoholilakiin liity myös potentiaalisia ongelmia.

– Tietysti keskeisimmät huolenaiheet liittyvät siihen, miten alkoholin luovutus kotiovella sitten tapahtuu, hän pohtii.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan vaatimuksesta hallituksen esitykseen lisättiin henkilöllisyyden tarkistaminen automaattisesti kotiovella. Alkoholia ei saa luovuttaa alaikäiselle eikä päihtyneelle. Kaikilta alkoholijuomien toimittajilta vaaditaan jatkossa erillinen toimituspassi.

Toimiiko prosessi käytännössä, jää nähtäväksi. Laiho myöntää myös, että kotiinkuljetus saattaa madaltaa kynnystä ongelmakäyttäjien juomiselle, kun kotoa ei tarvitse poistua. Näin siitäkin huolimatta, ettei alkoholia päihtyneelle saisi luovuttaa.

Tähän kytkeytyy myös isompi kysymys sosiaali- ja terveydenhuollon kasvavista menoista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos varoitti lausunnossaan, että muutokset voivat lisätä haavoittuvien väestöryhmien alkoholinkäyttöä, mikä edelleen kasvattaisi palvelujärjestelmän kuormitusta. Tämä vaikeuttaisi entisestään hyvinvointialueiden taloudellista tilannetta ja hoidon ja palveluiden saatavuuden turvaamista.

Tiedossa on ensi vaalikauden arviolta 8–11 miljardin euron sopeutusurakka. Se ei onnistu puuttumatta tavalla tai toisella sosiaali- ja terveyssektorin menoihin.

Onko tässä riski, että ongelmakäyttäjien määrä kasvaa ja kustannukset paisuvat entisestään?

Video

Mia Laiho on taustaltaan lääkäri. Ennen nousuaan eduskuntaan hän toimi päivystyksen ylilääkärin ja johtajalääkärin tehtävissä. Hän ei ole kuitenkaan vakuuttunut, että uusi laki väistämättä lisäisi kulutusta:

– Lääkärinä olen huomannut, että ihmiset, jotka sen alkoholinsa haluavat, saavat sen käsiinsä tavalla tai toisella.

Mia Laiho ei ole kansanedustajista ollut kuitenkaan innokkaimmin ajamassa alkoholilainsäädännön vapauttamista. Viime marraskuussa hän tunnusti Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei henkilökohtaisesti kannata alkoholin saatavuuden lisäämistä.

Koetko tässä ristiriitaa, kun olet poliitikkona kuitenkin edistänyt asiaa?

– Tietysti tämä on tasapainoilua sen osalta, että meillä on puolueessa [kokoomuksessa] tavoitteet sekä hallitusohjelma, johon olemme sitoutuneet. Kansanedustajana edustan omaa puoluettani, olen sen tekemien linjausten takana ja vien sovittuja asioita eteenpäin. Eduskuntakäsittelyn aikana voidaan toki vielä tehdä joitain muutoksia, jos niille oin hyvät perusteet kuten tämä henkilöllisyyden tarkistaminen. Teimme myös velvoittavan lausuman verojen saamisen varmistamiseksi ulkomaisen etämyynnin osalta.

Laiho nostaa vielä esiin roolinsa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajana.

– Se, mihin haluan ja pystyn vaikuttamaan, on se, että teemme vastuullista ja hyvää lainsäädäntöä.

Miten poliitikot tässä onnistuvat, jää nähtäväksi. Kuten sekin, kasvaako nuorisossamme uusi raitis sukupolvi.

Juttu on julkaistu ensin viikolla 41 ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä

Alkoholipolitiikan poukkoileva tie

  • 1500–1600-luku Viinan käyttö yleistyy Suomessa.
  • 1788 Kulutus kasvaa rajusti, kun kotipoltto eri vaiheiden jälkeen taas sallitaan. Monille aamuryyppy, ruokaryyppy ja iltaryyppy kuuluvat jokapäiväiseen elämään.
  • 1866 Viinan kotipoltto kielletään lailla. Aateliset ja porvarit perustavat teollisia viinanpolttimoita, joiden myyntiä ja verotusta valtio kykenee tehokkaasti sääntelemään.
  • 1905 Raittiusliikkeen jäsenmäärä saavuttaa huippunsa. Jäseniä on liki 40 000.
  • 1919 Kieltolaki voimaan. Alkoholin täyskielto johtaa välittömästi salakuljetukseen, joka on sittemmin pääosin saksalaisperäisten ammattimaisten organisaatioiden käsissä.
  • 1932 Kieltolaki äänestetään kumoon ja ensimmäiset Alkon myymälät avaavat ovensa. Kaikki juomat ovat tiskin takana.
  • 1944 Suomessa otetaan käyttöön ”viinakortti”. Jokainen käynti Alkossa leimataan korttiin ja jos leimoja kertyy liikaa, saatetaan asiakkaan ”ryyppyputki” katkaista ottamalla kortti kuivumaan.
  • 1946 Kortista ryhdytään tekemään eduskunnan toivomuksesta sosiaalisen tarkkailun välinettä. Alkoon perustetaan ”ostajaintarkkailuorganisaatio”.
  • 1958 Ostajaintarkkailuorganisaatio puretaan.
  • 1962 Alkon ensimmäinen itsepalvelumyymälä avataan Helsingin Pohjoisesplanadille.
  • 1969 Keskiolut tulee ruokakauppoihin. Lain tavoitteena on ohjata kulutusta väkevistä mietoihin juomiin. Alkoholin kokonaiskulutus ampaisee kuitenkin rajuun nousuun ja kaksinkertaistuu muutamassa vuodessa.
  • 1971 Viinakortista luovutaan.
  • 1980-luku Olut ohittaa pysyvästi väkevät juomat suomalaisten alkoholin kokonaiskulutuksessa.
  • 1995 Suomi liittyy EU:hun, mikä johtaa Alkon monipoliaseman osittaiseen purkamiseen. Suomi saa pitää Alkon vähittäismyymäläverkoston sosiaali- ja terveyspoliittisin perustein. Enintään 4,7 prosentin vahvuiset siiderit ja lonkerot tulevat ruokakauppoihin. Alkoholijuomien myynti laajenee kioskeihin ja huoltoasemille. Matkustajatuonti vapautuu asteittain.
  • 2004 Alkoholin matkustajatuonti EU-maista Suomeen vapautuu kokonaan. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ykköshallitus päättää laskea alkoholiveroa keskimäärin 33 prosentilla tavoitteena hillitä ”viinarallia” Virosta, joka oli juuri liittynyt EU:hun. Alkoholin kokonaiskulutus kasvaa kymmenen prosenttia.
  • 2008 Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kakkoshallitus nostaa alkoholin verotusta noin 11,5 prosentilla ja seuraavana vuonna entisestään. Veronkorotusten tiellä jatkavat muutkin hallitukset.
  • 2015 Mietojen alkoholijuomien mainonta kielletään julkisilla paikoilla pois lukien urheilutapahtumat ja konsertit. 
  • 2018 Uusi alkoholilaki sallii enintään 5,5 prosenttisten oluiden, siidereiden myynnin ruokakaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla. Alkot saavat olla auki jatkossa kello 21:een. Rajat ylittävän alkoholin etämyynnin rajoittamista ryhdytään selvittämään.
  • 2023 Pääministeripuolue kokoomus haluaisi viinit ruokakauppoihin, mutta kristillisdemokraattien vastuksen takia asia jää selvityksen tasolle. Hallitusohjelmaan kirjataan myös, ettei Alkon asema muutu.
  • 2024 Alkoholin saatavuutta vapautetaan edelleen. Ruokakaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta saa ostaa jatkossa enintään 8 prosenttisia alkoholijuomia. Muutos rajaa pois niin sanotut limuviinat, mutta tuo kauppojen hyllyille miedot viinit.
  • 2025 Korkein oikeus linjaa, että alkoholin etämyynti EU-maista on sallittua. Ennakkopäätös antaa suuntaviivat osin epäselvänä pidettyyn tilaan ja pakottaa hallituksen työstämään lakiesitystään.
  • 2026 Uusi alkoholilaki vapauttaa alkoholijuomien kotiinkuljetusta tietyin ehdoin. Rajat ylittävä etämyynti sallitaan. Alkot saavat olla jatkossa auki sunnuntaisin ja arkipyhinä. Väkevien alkoholijuomien verkkomainonta sallitaan.
  • Lähteet: Museovirasto, Helsingin Suomalainen Klubi, Tulli, Alko, sosiaali- ja terveysministeriö, valtioneuvosto

Picture of Satu Schauman
Satu Schauman
Satu Schauman on Verkkouutisten toimittaja, joka kirjoittaa päivänpolitiikasta ja kotimaan puheenaiheista. Hän seuraa eduskuntaa ja yhteiskunnan ilmiöitä. Uutisjuttujen lisäksi hänen leipälajejaan ovat reportaasit ja henkilöhaastattelut.