Verkkouutiset

Tyhjiä viinipulloja sekä siideri- ja oluttölkkejä kierrätyslaatikossa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Alkoholin tuonti Virosta kasvoi – valtio menetti 125 miljoonaa euroa 

Myyntituloja menetettiin Panimoliiton mukaan 217 miljoonaa euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisten alkoholin tuonti Virosta kasvoi viime vuonna 110 prosenttia edellisvuodesta, kertoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto.

Tuonnin seurauksena Suomen valtion menetykset verotuloina nousivat 125,1 miljoonaan euroon verrattuna siihen, että alkoholi olisi ostettu Suomessa. Myyntituloja menetettiin yhteensä 217 miljoonaa euroa.

Alkoholin tuonnin kasvu on seurausta matkailijamäärien kasvusta. Koronarajoitusten vuoksi matkustaminen oli vähäistä edellisenä vuotena.

Vuonna 2022 tehtiin noin 1,5 miljoonaa matkaa kun vuonna 2021 matkoja oli vain noin 560 000. Panimoliiton mukaan matkustajamäärien kasvun jatkuessa myös alkoholin tuonti sekä vero- ja myyntitulomenetykset tulevat kasvamaan tulevaisuudessa.

Myös ulkomailta tehtyjen alkoholin verkko-ostojen määrä on noussut. Verkko-ostoista aiheutuvat veromenetykset ovat noin 115 miljoonaa euroa. Laskelmassa ei ole huomioitu, että arvioiden mukaan muutama prosentti ostajista maksaa asianmukaiset verot tuonnistaan.

Yli kolmannes (37 prosenttia) suomalaisista Viroon matkustaneista ilmoitti tuotteiden halvempien hintojen olevan joko ainoa syy matkustamiseen tai sen vaikuttavan merkittävästi matkustuspäätökseen. Alkoholi on yleisin tuote, jota Virosta tuodaan. 63 prosenttia matkailijoista toi alkoholia.

Suurtuojien eli vähintään 100 litraa tuovien osuus oli kuusi prosenttia matkustajista, mutta he toivat kaikesta alkoholista 48 prosenttia. Osuus on kahdeksan prosenttiyksikköä enemmän kuin ennen koronapandemiaa vuonna 2019.

Tulokset selviävät Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n vuodesta 2014 lähtien toteutetusta haastattelututkimuksesta suomalaisten Viron-matkailusta.

Verkko-ostojen määrän arvioinnissa on hyödynnetty THL:n raporttia (2023) Alkoholin matkustajatuonti ja verkko-ostaminen 2022.

Suomalaisten Viron-matkailua koskevan tutkimuksen ovat tilanneet Palvelualojen ammattiliitto PAM, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto, Päivittäistavarakauppa ry PTY, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry ja Suomen alkoholijuomakauppayhdistys ry SAJK.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)