Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa sivuillaan eduskunnan juhannusviikosta. Esillä ovat muun muassa puolustusselonteko ja Suomen irtaantuminen jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta.
Timo Heinosen mukaan Ottawan sopimuksen ympärillä näyttää nyt kiehuvan SDP:n eduskuntaryhmässä ”oikein kunnolla”.
– Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa päätöksenteossa tällainen on poikkeuksellista ja siksi myös äärimmäisen huolestuttavaa. Media kertoo, että SDP:n eduskuntaryhmä ei olisi pystynyt asiasta tekemään päätöstä normaalissa marssijärjestyksessä ja käytäväpuheiden mukaan ryhmässä on kovaa vastustusta asiaa kohtaan, Timo Heinonen toteaa.
Hänen mukaansa on iso kysymys, joutuvatko SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin joukot äänestämään turvallisuuspolitiikasta ja hajoavatko demaririvit ison asian kohdalla-
– Pääministerin saappaita jo kovin sovittelevalle Lindtmanille tämä olisi vakava takaisku, sillä ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen kuuluu pääministerin ja valtioneuvoston vastuulle. Jos Lindtmanilla on näin suuria vaikeuksia saada omalta ryhmältään tukea näissä kysymyksissä, niin herää ja jää epäilys, että mikä olisi hänen päätöksentekokykynsä tosipaikassa pääministerinäkään?
Oman ryhmän ulko- ja turvallisuuspolitiikan ristiveto olisi Heinosen mukaan myrkkyä istuvalle pääministerille, ja johtavalle oppositiojohtajallekin sellainen on vähintään epäluottamuslause.
– Eduskunnan kuppilassa jo viime viikolla demariedustajat kertoivatkin, että kesäloma taitaa tulla heistä osalle jo päivää ennen eli torstain ratkaisevasta äänestyksestä SDP:n edustajat olisivat pois? Väistäisivät siis vastuunsa, kun tosiasiallisesti vastustavat Ottawan sopimuksesta irtaantumista.
Heinosen mielestä alkanut viikko on siten SDP:n ryhmäjohdolle Antti Lindtmanin rinnalla eli eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraiselle näytön paikka.
– Pysyykö pakka kasassa vai hajoaako demariryhmä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, kuin Antin eväät?
Kansanedustajan mukaan ”täytyy jälleen kerran siis todeta, että on onni, että tällaisessa maailmanajassa meillä on päätöksentekokykyinen ja toimeenpanokykyinen hallituspohja kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja KD:n johdolla”.