Verkkouutiset

Tuleva presidentti Alexander Stubb ja kampanjan viestintävastaava Mari-Kaisa Brander Helsingin Musiikkitalossa. / LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Alexander Stubb: Mennään aina Suomen etu edellä

Tuleva tasavallan presidentti toteaa astuvansa virkaan haastavassa kansainvälisessä tilanteessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Presidentinvaalit voittanut Alexander Stubb kertoo viettäneensä toisen kierroksen jälkeen työntäyteisen aamupäivän perheensä parissa. Onnitteluviestejä on tullut entisiltä ja nykyisiltä kollegoilta sekä pohjoismaisilta pääministereiltä.

Tuleva presidentti sanoo olevansa kiitollinen keskusteluista, jotka hän kävi sunnuntaina tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja maanantaina entisen presidentti Tarja Halosen kanssa.

– Haluaisin jälleen kerran kiittää Pekka Haavistoa ja hänen kannattajiaan hienosta kampanjasta toisella kierroksella ja seitsemää muuta ehdokasta viimeisten kuuden kuukauden aikana käydystä kampanjasta. Pystyimme käsittelemään vaikeitakin asioita toisiamme kunnioittaen reilussa ja rehdissä hengessä, se oli demokratian voitto Suomelle ja suomalaisille, Alexander Stubb sanoi mediatilaisuudessa Helsingin Musiikkitalossa.

Hän kiitti lisäksi kaikkien ehdokkaiden kampanjassa mukana olleita vapaaehtoisia sekä vaaliuurnilla käyneitä.

– Luulen, että voimme muun maailman suuntaan kertoa ylpeänä tavasta, jolla Suomessa pystytään käymään keskustelua vaikeana aikana, Stubb sanoi.

Tulevan presidentin virkaanastujaiset pidetään 1. maaliskuuta. Alexander Stubb sanoi aloittavansa lähiaikoina kabinettinsa kokoamisen ja mainitsi kolme lupausta virkakaudelleen.

– Tulen antamaan kaikkeni tämän tehtävän edessä aivan jokaisena päivänä seuraavien kuuden vuoden aikana. Tulen menemään koko Suomen etu edellä aina ja jokaisessa tilanteessa. Ja haluan olla yhdistävä tekijä, Alexander Stubb totesi.

Hän sanoi olevansa hyvin tietoinen siitä, että uusi presidentti astuu virkaan haastavassa kansainvälisessä tilanteessa.

– Kansainvälisiä instituutioita haastetaan. Tämä on rauhattomuuden ja epäjärjestyksen aikaa. Rauhan ylläpitäminen meidän maaperällämme tulee olemaan tärkein tehtäväni, ja toki rauhanvälittäminen muualla mahdollisuuksien mukaan, Stubb totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)