Auton polttoainetankkia ei kannata tankata täyteen. Liian täydestä tankista voi seurata jopa ongelmia. Näin sanoo autoiluaiheista Youtube-kanavaa ylläpitävä Brian Reider.
Hän huomauttaa, että tankkia ei ole suunniteltu täytettäväksi ääriään myöten, vaan sen täyttökaulaan on jätettävä tilaa myös ilmalle. Reiderin mukaan polttoainesäiliön tuuletus menee sekaisin, jos tankki on tankattu aivan täyteen.
Mikä sitten on oikea hetki lopettaa tankkaus? Reiderin mukaan silloin, kun bensiini- tai dieselpumppu napsahtaa automaattisesti keskeyttäen polttoaineen syöttämisen.
Jos auton tankin tankkaa täyteen, seurauksena voi Reiderin mukaan olla moottorin käynnistysvaikeuksia, lisääntyneitä päästöjä ja moottorin varoitusvalon syttyminen kojelaudassa.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun asiantuntijat varoittavat asiasta. Express varoitti jo aiemmin siitä, kuinka polttoainetankin ylitäyttö voi aiheuttaa polttoaineen kuumenemista ja laajenemisesta.
Suomessa asiasta kertoi ensin Tekniikka & Talous.





