Älä käytä näitä peptidejä – Fimea varoittaa vakavista riskeistä

Verkossa myytävä luvaton tuote voi sisältää eri ainetta kuin pakkauksessa kerrotaan.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea Helsingissä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea Helsingissä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea varoittaa verkosta ostettujen pistettävien peptidejen käytöstä.

– Verkossa ja somessa myydään peptidejä, joita saatetaan mainostaa esimerkiksi painonhallintaan, lihaskasvuun, palautumiseen tai ikääntymisen hidastamiseen. Osa tuotteista on injisoitavia eli ne on tarkoitettu pistettäväksi ihon läpi. Älä käytä tällaisia tuotteita omin päin, tiedotteessa todetaan.

Jos tuotetta pistetään ihon läpi, se voi olla Suomessa lääke. Fimean mukaan lääkkeitä tulee käyttää vain silloin, kun niiden laatu, turvallisuus ja teho on arvioitu. Verkosta ostettavien valmisteiden kohdalla näin ei välttämättä ole. Lääkkeet tulee ostaa vain laillisista hankintapaikoista. Lisäksi lääkkeiden tuontiin ja postitse vastaanottamiseen ulkomailta liittyy rajoituksia.

Peptidit ovat pieniä proteiinien osia. Joitakin peptidejä käytetään laillisissa lääkkeissä, kuten insuliineissa ja tietyissä diabeteksen tai painonhallinnan hoitoon tarkoitetuissa lääkkeissä.

Laillisten lääkkeiden teho, turvallisuus ja laatu tarkistetaan ennen käyttöä. Niitä käytetään lääkärin ohjeen mukaan ja oikeaan tarkoitukseen.

Verkossa myytävä luvaton tuote voi sisältää eri ainetta kuin pakkauksessa kerrotaan.

Joissakin verkkokaupoissa tuotteita kuvataan esimerkiksi sanoilla ”vain tutkimuskäyttöön”. Se tarkoittaa, ettei tuotetta ole tarkoitettu ihmisille. Silti tuotteita voidaan mainostaa somessa tavalla, joka saa ne näyttämään sopivilta esimerkiksi treenin, kehonrakennuksen tai laihdutuksen tueksi, Fimea kertoo.

– Tuotteista voidaan käyttää esimerkiksi nimiä BPC-157, TB-500, CJC-1295 tai ipamoreliini. Mainosväitteet voivat perustua esimerkiksi yksittäisiin käyttäjäkokemuksiin, eläinkokeisiin tai laboratoriotutkimuksiin — eivät luotettavaan näyttöön turvallisesta käytöstä ihmisille. 

Mahdollisia haittoja ei välttämättä tunneta

Fimean mukaan peptideinä myytävien valmisteiden ja tutkimuskemikaalien sisällöstä, laadusta ja turvallisuudesta ei ole luotettavaa tietoa. Niiden vaikutus kehoon voi olla arvaamaton.  

– Mahdollisia haittoja tai pitkäaikaisia vaikutuksia ei välttämättä tunneta. Tuotteen käyttö voi myös viivästyttää oikean avun saamista, jos terveysongelman syy ei selviä terveydenhuollossa. Tämän lisäksi erityisesti pistettävien valmisteiden osalta on kohonnut riski vakavillekin terveyshaitoille, mikäli tuotteeseen on päätynyt valmistuksen aikana epäpuhtauksia, kuten endotoksiineja.

Poimintoja videosisällöistämme

Fimea kehottaa toimimaan seuraavalla tavalla:

– Älä tilaa tai käytä injisoitavia peptidejä verkkokaupoista tai somen kautta.

– Älä käytä tuotetta ihmiselle, jos siinä lukee ”vain tutkimuskäyttöön”.

– Älä luota mainosväitteisiin tai käyttäjäkokemuksiin terveyteen liittyvissä päätöksissä.

– Osta lääkkeitä vain laillisista apteekeista tai verkkoapteekeista.

– Jos olet käyttänyt tuotetta ja sinulle tulee oireita, ota yhteyttä terveydenhuoltoon ja kerro mitä tuotetta olet käyttänyt.

Fimea korostaa, ettälaiton tai tuntemattomasta lähteestä ostettu valmiste voi olla riski terveydelle.

– Jos jokin tuote lupaa nopeita tuloksia, siihen kannattaa suhtautua erityisen kriittisesti.

Noin 89 000 ihmisellä on mätkyjen eräpäivä keskiviikkona.
Lakialoitteella estettäisiin sähkön hinnan raju nousu ja tehopulatilanteet.
Yksityishenkilöt eivät voi myöskään enää itse tullata lähetyksiä, joista arvonlisävero on maksettu jo ostoksen yhteydessä.
Mainos