Kirjoja antikvariaatin hyllyllä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Älä heitä pois vanhoja kirjoja – näistä maksetaan jopa tuhansia euroja

Yleisetkin teokset voivat olla yllättävän arvokkaita.
Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maailman digitalisoitumisen myötä perinteisen kirjan merkitys on vähentynyt. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten monen suomalaisen perheen kotia koristi kirjahylly, jonka sisältö ulottui kaunokirjallisuuden klassikoista massiivisiin tietosanakirjoihin. Sittemmin etenkin tietosanakirjat ovat siirtyneet verkkoon ja monista yleisteoksista on tullut käytännössä arvottomia. Oma lukunsa ovat viime vuosina yleistyneet sähköiset kirjat ja äänikirjat, jotka ovat heikentäneet perinteisen kirjan asemaa.

Ennen kirjojen hävittämistä tai kierrätykseen viemistä kannattaa kuitenkin selvittää, voisiko kirjakokoelman joukosta löytyä arvokkaitakin kirjoja. Parhaimmillaan vanhoista kirjoista ollaan valmiita maksamaan useita tuhansia euroja.

Verkossa toimivan antikvariaattiliikkeen Finlandia-kirjan toimitusjohtajalla Matti Pietilällä on selvä näkemys siitä, millaiset kirjat menevät tällä hetkellä parhaiten kaupaksi.

Käytetyissä kirjoissa kaunokirjallisuuden osalta on Pietilän mukaan pitkään ollut trendinä se, että spekulatiivinen fiktio, kuten fantasia, scifi ja kauhu, ovat erityisen kysyttyjä.

– Ne myös säilyttävät arvonsa todella hyvin, välillä jopa nostaen arvoaan melko lyhyelläkin aikavälillä, Pietilä kertoo Verkkouutisille.

Uusissa kirjoissa taas sosiaalinen media nostaa tänä päivänä tehokkaasti hittituotteita.

– Tietokirjallisuuden puolella Suomessa perinteisesti korkealle arvostettu sotahistoria myy edelleen hyvin. Monissa keräilykohteissa hinnat ovat tulleet alas huippuvuosistaan, mutta teoksia on aiempaa paremmin saatavilla.

Pietilän mukaan historia ja kansanperinne myyvät yleisesti Suomessa hyvin, ja esimerkiksi paikallishistorialle löytyy valveutunutta harrastajakuntaa.

– Nykypäivänä ihmiset panostavat vapaa-aikaansa, joten laadukkaat harrastuksiin liittyvät teokset löytävät ostajansa – parhaita aihepiirejä ovat erilaiset omilla käsillä tekemiseen liittyvät aiheet, kuten käsityöt, autoharrastus ja rakentaminen. Myös musiikki ja taide pitävät hyvin pintansa.

J. R. R. Tolkienin Hobitti julkaistiin suomeksi ensin nimellä Lohikäärmevuori. Nykyään teos on haluttu keräilyharvinaisuus. Kirjan kuvituksen on tehnyt Tove Jansson.
Halutut keräilyharvinaisuudet maksavat jopa tuhansia euroja

Joistakin kirjoista ollaan valmiita maksamaan suuriakin summia. Pietilän mukaan tällaiset teokset ovat yleensä pienten painosmäärien kirjoja, jotka ovat tavalla tai toisella saaneet niin sanotun ”kulttimaineen”.

– Tähän voidaan päästä montaa kautta. Kaunokirjallisuudessa laajan tuotannon omaavan suosikkikirjailijan alkupään tuotanto on usein arvokasta. Esimerkiksi Agatha Christien ensimmäiset suomennokset voivat nousta hinnoiltaan satoihin euroihin. Tai kyseessä voi olla erityisen keräiltyyn genreen liittyvä harvinaisuus, kuten fantasiakirjallisuudessa J. R. R. Tolkienin Lohikäärmevuori [Hobitin ensimmäinen suomenkielinen laitos].

Kolmeosainen Suomen kartanot ja maatilat on esimerkki arvokkaasta tietokirjasta. Jos trilogian haluaa ostaa itselleen, sen hinta voi nousta tuhanteen euroon. FINLANDIA-KIRJA

Tietokirjallisuudessa erityisen arvokkaita voivat olla eri tavoin uraa uurtaneet teokset, jotka liittyvät keräillyimpiin aihepiireihin. Esimerkkinä Pietilä mainitsee Gösta Sundmanin teoksen Suomen kalat. Siitä voi joutua tänä päivänä maksamaan jopa kaksi tuhatta euroa.

Muita arvokkaita tietokirjoja ovat esimerkiksi Eino Jutikkalan ja Gabriel Nikanderin Suomen kartanot ja suurtilat. Trilogiana sen arvo liikkuu Pietilän mukaan noin tuhannessa eurossa.

Halutun kirjan aseman voi saavuttaa myös muilla tavoilla. Esimerkkinä Pietilä mainitsee teokset, jotka ovat aikanaan kielletty. Yksi esimerkki on Adolf Hitlerin kirja Taisteluni.

– Se ei ole erityisen harvinainen kirja, mutta myyntihinnat ovat silti jatkuvasti 200 euron paikkeilla, Pietilä kertoo.

Joskus yksittäisen kirjan arvoon voivat vaikuttaa myös yksilölliset tekijät. Silloin siis jokin kirjakappale voi olla keräilijöiden keskuudessa arvokas ja haluttu, vaikka kyseisen teoksen muut kappaleet eivät olisikaan yhtä arvokkaita. Pietilän mukaan yksittäisestä keräilykirjasta voi tehdä erityisen harvinaisen esimerkiksi siinä oleva painovirhe tai provenienssi (historia). Provenienssilla tarkoitetaan esimerkiksi kirjaan tehtyjä omistajamerkintöjä, signeerauksia, ex-libriksiä tai muita kirjan historiaan liittyviä tietoja.

– Esimerkiksi J. R. R. Tolkienin Lohikäärmevuori myytiin kaupassamme painovirheen vuoksi 1 500 eurolla, kun samaan aikaan vastaava normaali ensipainos oli arvoltaan 300 euroa.

Myös hyväkuntoisen kansipaperin säilyminen voi olla merkittävästi kirjan hintaan vaikuttava asia.

Pietilällä on antaa konkreettisia esimerkkejä. Kallein Finlandia-kirjan myymä kirja on ollut Mika Waltarin Yö yli Euroopan. Kyseessä oli sadan kappaleen rajattu painosmäärä. Pietilän mukaan myös kirjan mielenkiintoinen provenienssi nosti hinnan yli kahteen tuhanteen euroon.

– Tuossa oli kyseessä uniikkikappale, mutta toinen mielenkiintoinen tuote on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema Suomen kansan vanhat runot -sarja, johon kannattaa kotikirjastoissa kiinnittää huomiota. Sarja on myyntihinnaltaan noin 2 000 euroa, ja niitä olemme myyneet useampia.

Noidan käsikirja on tuttu näky suomalaisten kirjahyllyissä. Virheettömän yksilön hinta voi nousta jopa sataan euroon. FINLANDIA-KIRJA
Yleinen kirja voi olla yllättävän arvokas

Yleensä kaikkein arvokkaimmat kirjat ovat keräilyharvinaisuuksia, joita ei yleensä tavallisista kotikirjastoista löydy. Siitä huolimatta joidenkin yleisempienkin teosten hinnat voivat nousta korkealle.

– Ensinnäkin jo mainittu Hitlerin Taisteluni on kirja, joka löytyy yllättäen varsin usein sellaisista kirjaeristä, missä ei muuten ole juuri lainkaan kiinnostavia myyntituotteita.

Toinen tällainen kirja on Eiji Yoshikawan Musashi – seikkailuromaani Japanin samuraiajalta. Hyväkuntoisena sen hinta on noussut noin sataan euroon. Myös vanhoista lastenkirjoista voidaan maksaa tuntuvia summia. Esimerkkinä Pietilä mainitsee 1980-luvun kulttiklassikon Noidan käsikirjan. Sen arvo liikkuu tänä päivänä yli sadassa eurossa.

Kotikirjastosta tai varastokomeroon kärrätystä kirjakokoelmasta voi löytyä muitakin arvokkaita teoksia.

– Monista kotikirjastoista löytyy myös Tolkienin tarustoa. Ensipainosten hinnat ovat pääosin 100 euron kummallakin puolen. Tai scifi-klassikoita, jotka vaihtavat jatkuvasti omistajaa kovilla hinnoilla, kuten Isaac Asimovin Säätiö -kirjat, joiden hinnat voivat olla pitkälle toistasataa euroa.

Pietilän mukaan erittäin tuttuja suomalaisten kirjahyllyissä ovat myös Stephen Kingin kirjat. Kovakantisista teoksista muun muassa Se 1–2, Tukikohta 1–2, Lohikäärmeen silmät ja Musta torni -sarjan tuoreemmat osat voivat olla yli sadan euron arvoisia. Hänen mukaansa monilla muillakin Kingin teoksilla on arvoa useamman kymmenen euron verran.

Kotimaisen kirjallisuuden osalta eniten arvossaan ovat tunnettujen kirjailijoiden varhaisempi tuotanto.

– Esimerkiksi [Vares-kirjasarjasta tunnetun] Reijo Mäen Moukanpelistä saa pulittaa yli sata euroa, ja muitakin hinnaltaan lähelle kolminumeroisia teoksia löytyy.

Toinen suomalaisten kotikirjastojen kestosuosikki on kirjailija Enni Mustonen. Myös hänen varhaisemmasta tuotannosta maksetaan tuntuvia summia.

– Esimerkiksi Hukkakauraa -romaanin hinta on lähelle sata euroa. Tuotannosta löytyy paljon kysyttyjä teoksia, jotka menevät mukavasti kaupaksi verrattain korkeaan hintaan.

Home ja tupakansavu tuhoavat kirjan arvon

Jotkut tekijät voivat vaikuttaa kirjan arvoon myös kielteisesti. Pahimmillaan voi käydä niin, että muuten haluttu kirja voi yksilöllisten tekijöiden takia olla lähes tai täysin arvoton. Esimerkkinä Pietilä mainitsee sisäilmaongelmista kärsineet kirjat.

– Home on pahinta, mutta myös tupakan aiheuttamasta hajusta ja kellastumisesta vaurioituneet menettävät paljon arvoaan.

Myös kirjan sisällöllä on merkitystä sen haluttavuuteen ja jälleenmyyntiarvoon. Kuten yleisesti tiedetään, tietosanakirjojen ja muiden hyvin yleisten tietokirjasarjojen kysyntä on nykyään lähes olematonta. Pietilä mainitsee esimerkkeinä muun muassa Valittujen Palojen Kirjavaliot, Mitä–Missä–Milloin -vuosikirjat, Guinnesin ennätystenkirjat, sanakirjat ja matkaoppaat. Myöskään vanhoilla tavanomaisilla koulukirjoilla ei ole yleensä jälleenmyyntiarvoa.

Tietosanakirjoilla ei yleensä ole jälleenmyyntiarvoa. Moni antikvariaatti ei suostu enää ottamaan niitä edes vastaan. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Oman kirjakokoelman arvon voi selvittää helposti

Kirjan merkitys on vähentynyt viime vuosien aikana. Monessa suomalaisessa kodissa ennen olohuonetta hallinneista kirjahyllyistä on saatettu luopua ja vanhat kirjat on viety kierrätykseen tai varastoon. Millaisilla keinoilla jokainen voisi itse pyrkiä selvittämään, mahtaako omista kokoelmista löytyä arvokkaita teoksia?

Pietilän mukaan oman kirjahyllyn arvo on nykyään melko vaivatonta selvittää.

– Käytettyjen kirjojen kauppa on siirtynyt pitkälti verkkoon, joten eri kirjoista löytyy todella paljon ajantasaista hintatietoa antikvariaattien sivuilta.

Pietilä suosittelee kokeilemaan myös tekoälyä hintojen arvioinnissa.

– Esimerkiksi ChatGPT tunnistaa jo ällistyttävällä tarkkuudella kirjat hyvälaatuisista valokuvista. Jo pelkkä yleiskuva kirjahyllystä voi riittää analyysin saamiseksi. On kuitenkin osattava olla sopivan kriittinen, sillä tekoäly ei yleensä pysty tunnistamaan kirjojen eri painoksia, eikä sillä ole aina käytettävissään hintatietoa harvinaisemmista teoksista. Parhaimmillaan se on yleiskäsityksen saamisessa kokoelman arvosta, Pietilä muistuttaa.

Jos kirjoja on suurempi määrä, niiden arvioinnissa voi käyttää myös ammattilaisen eli antikvariaattien apua.

Poimintoja videosisällöistämme

– Jälleenmyyntiarvoa mietittäessä on joka tapauksessa aina hyvä muistaa, että kirjojen kohdalla suurin kustannus on myymiseen kuluva aika. Kirjojen lajittelu, tuotetietojen käsittely, hinnoittelu, hyllyttäminen, keräily ja lähettäminen vievät kaikki oman työaikansa. Jos itsellä on paljon joutilasta aikaa, voi olla hyvä ajatus myydä kirjat itse, sillä jälleenmyyjä ei voi maksaa suuria summia varsinkaan peruskirjoista. Jos taas oma aika on kortilla ja kirjat haluaa helposti ja vastuullisesti kiertoon, on hyvä ottaa avuksi osaava ammattilainen, Pietilä toteaa.

LUE MYÖS:
Löytyykö sinulta vanhoja VHS-kasetteja? Näistä maksetaan jopa yli tuhat euroa

Tästä muumimukista maksettiin 20000 euroa – löytyykö kaapistasi?

Tarkista vanhat DVD-levysi: Näistä maksetaan satoja euroja

Löytyykö sinulta vielä markkoja? Tästä setelistä maksettiin 64000 euroa

Artikkelia korjattu 3.7.2025 kello 12.12: Reijo Mäen ensimmäisen Vares-kirjan nimi oli Moukanpeli eikä Moukaripeli, kuten artikkelissa virheellisesti kerrottiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)