Ruotsissa on viime vuosina tehty havaintoja hyalomma marginatum -punkista, joka voi kasvaa jopa kahden senttimetrin kokoiseksi. Tavallisesti punkit ovat kooltaan 5-10 millimetriä. Aftonbladet kuvaili hyalomman muistuttavan enemmän hämähäkkiä kuin puutiaista.
Myös Suomessa on tehty aiempina vuosina havaintoja hyalommista, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) vieraileva asiantuntija, emeritusprofessori Heikki Henttonen Aamulehdelle.
Ne kulkeutuvat Suomeen samalla tavalla kuin Ruotsiinkin, eli muuttolintujen mukana. Suomen ilmasto on kuitenkin liian kylmä hyalommien talvehtimiselle, minkä takia niistä ei tarvitse Henttosen mukaan huolestua.
– Ne eivät voi vielä runsastua. Yksittäisiä tulee Suomeen muuttolintujen mukana. Talvehtiminen on niille Suomessa ongelma, Henttonen sanoo.
Hyalomma voi levittää hengenvaarallista Krimin-Kongon verenvuotokuumetta, mutta tautia ei ole toistaiseksi havaittu Ruotsiin tulleista punkeista.