Poliisi tutkii tapahtunutta joukkoampumista Örebrossa. AFP/LEHTIKUVA/PONTUS LUNDAHL

Ainakin 11 kuoli Örebron kouluampumisessa

Epäilty tekijä on yksi kuolleista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ainakin 11 on kuollut kouluampumisessa Örebrossa, Ruotsin poliisi vahvisti kello 00.20 keskiviikon vastaisena yönä.

Örebron yliopistollinen sairaala oli vastaanottanut kuusi potilasta. Viidellä heistä oli ampumahaavoja. Tällä hetkellä kaikkien tilanne on vakaa mutta, että kaksi loukkaantunutta on tehohoidossa, kertoo SVT.

Tiistaina puolenpäivän aikaan sattunut joukkoampuminen on Ruotsin historian pahin. Epäilty tekijä, joka ei ole ollut aiemmin poliisin tiedossa, on yksi kuolleista. Hänen uskotaan toimineen yksin.

Poliisi tutkii teon motiivia, mutta ei arvioi, että kyseessä olisi terrorismi tai jengirikollisuus.

Örebron kunta pitää kaikki koulunsa tapahtumakoulua lukuun ottamatta auki keskiviikkona. Lapset ja työntekijät saavat kriisitukea ja tukea tarvitseville avataan useita kokoontumispaikkoja.

Yön aikana poliisin tutkintatyö jatkui täydellä teholla.

– On olemassa todistajahaastatteluja ja muuta tiedonkeruuta, joita jatkamme, sanoo poliisin tiedottaja Fredrik Svedemyr.

Poliisin mukaan sosiaalisessa mediassa leviää tällä hetkellä virheellistä tietoa ampumisesta ja sen motiivista.

– En voi kommentoida tietoja yksityiskohtaisesti, mutta voin todeta, että tällä hetkellä tutkinnassa ei ole mitään viitteitä siitä, että tekijä olisi toiminut ideologisista motiiveista, Svedemyr sanoo.

Hän kehottaa kaikkia luottamaan vain virallisiin poliisikanavien kautta saatuihin tietoihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)