Verkkouutiset

Itsehallinnon vuosipäivän juhlaa Maarianhaminassa. LEHTIKUVA / STEFAN ÖHBERG

Ahvenanmaan maakuntajohtaja: Erityisasemaa pitää selkeyttää

Veronica Thörnroosin mielestä Suomen Nato-jäsenyys ei saa vaarantaa saarien demilitarisaatiota.

Ahvenanmaan maaneuvos Veronica Thörnroosin mielestä Suomen liittymiselle puolustusliitto Natoon ei ole estettä, kunhan Ahvenmaata koskevat poikkeukset säilyvät jatkossakin.

– Emme näe ristiriitaa. On täysin mahdollista, että Suomi liittyy Natoon ja samalla säilytämme demilitarisaation, hän sanoo Svenska Dagbladetille.

Thörnroosin mainitsemia poikkeuksia on tehty aiemminkin. Esimerkiksi Suomen liittyessä Euroopan unioniin Ahvenanmaa määriteltiin erikoisalueeksi, joka mahdollista verottoman myynnin sen kautta kulkevilla laivoilla.

– Ahvenanmaan ja Helsingissä sijaitsevan valtiojohdon välillä vallitsee vahva yksimielisyys koskien Natoa ja demilitarisaatiota. On kuitenkin selvää, että Ahvenanmaan erityisasemaa on selkeytettävä, jos Suomi liittyy.

Thörnroosin mukaan Ahvenanmaan pitää olla demilitarisoitu rauhan aikana ja neutraali sodassa. Jälkimmäinen käytännössä kieltää Ahvenanmaan joutumisen sotaan.

Suomella on hänen mukaansa kuitenkin  yhä oikeus että velvollisuus puolustaa Ahvenanmaata tarvittavalla voimalla.

– Vuonna 1921 tehdyssä sopimuksessa sanotana selkeästi, että jos Ahvenanmaa on sellaisessa tilanteessa että sen kimppuun voidaan hyökätä, ei heidän (Suomen armeijan) tulemiselle ole estettä.

Thörnoos sanoo olevansa tietoinen kireästä turvallisuustilanteesta, mutta hän toppuuttelee puheita Ahvenanmaahan kohdistuvasta sotilaallisesta uhasta.

– Sodankäynti on erilaista kuin 1950-luvulla, hän sanoo ja viittaa kyber- ja hybridiuhkiin.

– En usko, että maihin aseiden kanssa tulevat miehet ovat ensisijainen uhka.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS