Afrikka tarjoaa Vladimir Putinin hallinnolle matalan riskin ja korkean tuoton näyttämön, jonka avulla se kykenee horjuttamaan Naton eteläistä sivustaa, pönkittämään sotatalouttaan ja varautumaan laajempaan konfliktiin Natoa ja sen liittolaisia vastaan, yhdysvaltalaisasiantuntija Michael Albanese toteaa Center for European Policy Analysis –ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.
Libyassa Venäjä on sijoittanut joukkojaan Al-Khadimin ja Jufran lentotukikohtiin Välimeren tuntumassa. Nämä tukikohdat ovat tulleet Albanesen mukaan entistä tärkeämmäksi sen jälkeen, kun Bashir al-Assadin diktatuurihallinto Syyriassa kaatui ja Venäjä menetti sotilaallisen jalansijansa Tartusissa.
Samaan aikaan Malissa ja Keski-Afrikan tasavallassa Venäjän joukot tarjoavat maiden johtajille suojelua vastineeksi kaivosoikeuksista.
– Länsimarkkinoista eristetty ja luonnonvarojen puutteesta kärsivä Kreml panostaa Afrikkaan paitsi diplomaattisen imagon, myös tuottoisien raaka-aineiden vuoksi. Wagner-merisotilaiden perustama ja Moskovan sotilastiedustelu GRU:n nykyisin hallinnoima venäläisverkosto salakuljettaa jalometalleja ja hiilivetyjä peiteyhtiöiden, varjolaivastojen ja välittäjien avulla muuttaakseen sanktioiden alaiset hyödykkeet rahaksi Ukrainan sotaa varten, Kiovassa miehittämättömien järjestelmien asiantuntijana työskentelevä Albanese sanoo.
Britannia asetti heinäkuussa pakotteita seitsemälle GRU:n upseerille, joilla oli kytköksiä sabotaasiin ja pahantahtoisiin vaikutusoperaatioihin Euroopassa ja Afrikassa. Tämä alleviivaa hänen mukaansa kasvavaa huolta siitä, että Kremlin toimet ovat osa koordinoitua, maailmanlaajuista kampanjaa.
Venäjän operaatiot Afrikassa eivät tähtää vain epävakauden lietsomiseen tai luonnonvarojen hyödyntämiseen, vaan ne ovat myös osa pitkän aikavälin suunnitelmaa, jolla maanosasta halutaan luoda uusi rintama länttä vastaan.
Yhdysvaltain viranomaiset ovat varoittaneet Venäjän saattavan alkaa koordinoida sotatoimiaan Kiinan kanssa ja sytyttävän uusia alueellisia konflikteja, mikä pakottaisi lännen jakamaan huomiotaan, venyttämään resurssejaan ja kohtaamaan kriisejä ympäri maailmaa.
– Tämän vuoksi Putin on kieltäytynyt vähentämästä Venäjän läsnäoloa Afrikassa, vaikka se kärsii valtavia tappioita Ukrainassa. Kun Kreml valmistelee laajempaa yhteenottoa Naton kanssa, Afrikasta tehdään tukialuetta epäsymmetrisille operaatioille, välillisten toimijoiden kautta toteutettavalle eskalaatiolle ja logistiselle häirinnälle, Albanese toteaa.
Putinin Afrikka-strategia ei perustu laajamittaiseen joukkojen lähettämiseen, vaan kustannustehokkaisiin voimankäytön välineisiin.
– Muutama tuhat agenttia, muutaman miljardin dollarin edestä pimeää kauppaa, hajautettu verkosto valmiiksi sijoitettuja voimavaroja, tarkastuspisteitä ja logistiikkareittejä on valmiina aktivoitavaksi laajemman sodan puhjetessa. Venäjä ei ole ylikuormittanut itseään Afrikassa, vaan vakiinnuttanut asemansa siellä. Ellei länsi ala käsitellä Venäjän toimia sivuseikan asemesta keskeisenä osana Moskovan strategiaa, ongelma syvenee entisestään, hän varoittaa.
Ennen nykyistä asiantuntijatehtäväänsä Ukrainassa Michael Albanese on työskennellyt puolustusalan tutkijana muun muassa Atlantic Council- ja Center for European Policy Analysis -ajatushautomoissa.
