Kaupan liiton kyselyn mukaan 40 prosenttia suomalaisista on joutunut todistamaan erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa muiden asiakkaiden häiriköintiä, liitto kertoo tiedotteessa.
Asiakkaiden havainnot toisten asiakkaiden häiriköinnistä ovat jonkin verran vähentyneet vuodesta 2022 mutta ovat edelleen huonommalla tolalla kuin vuonna 2017. Eniten häiriötilanteita kohdataan juuri kaupassa, ja valtaosa häiriköinnistä kohdistuu henkilökuntaan.
Kaupan liiton mukaan alle 35-vuotiaat näyttävät tunnistavan epäasiallisen käytöksen iäkkäämpiä herkemmin. Alle 35-vuotiaista peräti 60 prosenttia on ollut asiakaspalvelutilanteissa, joissa muut asiakkaat ovat aiheuttaneet häiriöitä. Vähintään 35-vuotiaista vastaava osuus on kolmannes.
Kaupan liiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin Ollaan ihmisiksi -kampanja käynnistyy jälleen joulukaupan siivittämänä 1. joulukuuta. Kampanjalla halutaan herätellä asiakkaita miettimään omaa käytöstään asiakaspalvelutyötä tekevien työhyvinvoinnin edistämiseksi.
Ollaan ihmisiksi -kampanjan viesti on, että kaupan alan työntekijöiden tulee saada tehdä työtään ilman uhkailua, epäasiallista kohtelua tai muuta häiritsevää käytöstä. Jokainen asiakaskohtaaminen rakentuu turvalliselle ja arvostavalle vuorovaikutukselle.
– Kohteliaisuus ja kunnioittava käytös asiakaspalvelijoita kohtaan kiireessäkin auttavat luomaan hyvää henkeä hektiseen kauteen. Ostoksille kannattaa lähteä ennen kaikkea joulumielen kanssa, muistuttaa Kaupan liiton työmarkkina-asiantuntija Anniina Ulvila tiedotteessa.
Vaikka häirintä voi koskettaa ketä tahansa, liitot kantavat erityistä huolta nuorten työntekijöiden kohtaamasta häirinnästä.
Kaupan liitto muistuttaa, että häirintäkokemukset ovat omiaan heikentämään työmotivaatiota ja intoa jäädä asiakaspalvelualalle. Epäasiallisuuksien kohtaaminen voi myös vaikuttaa merkittävästi ammatillisen itsetunnon kehittymiseen uran varhaisessa vaiheessa, millä voi olla vakavia vaikutuksia pitkälle työuraan.





