Yleisradio aikoo osallistua Euroviisuihin. Päätöksestä ovat suivaantuneet vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sekä vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta, jotka vaativat Suomelta viisuboikottia sen vuoksi, että Israel osallistuu kilpailuun.
Euroopan yleisradiounioni Ebu päätti torstaina, että Israel voi osallistua. Hollanti, Espanja, Irlanti ja Slovenia ovat tämän jälkeen ilmoittaneet boikotoivansa kisoja.
Virta vaati tiedotteessa Ylen hallituksen kutsumista hätäkokoukseen.
– Ylen hallituksen on nyt kokoonnuttava hätäkokoukseen kumoamaan johtoryhmän päätös. Tilanne on jo täysin politisoitunut ja pakottaa jokaisen maan valitsemaan puolensa. Suomen on asetuttava historian oikealle puolelle vastustamaan kansanmurhasta syytetyn Israelin osallistumista, Virta sanoi.
Kansanedustaja ja Ylen hallintoneuvoston jäsen Sinuhe Wallinheimo (kok.) muistuttaa, että päätös Yleisradion mukanaolosta Euroviisuista ei kuulu poliitikoille.
-Perin kummallista, että muutamat poliitikot haluavat rikkoa selvästi voimassa olevaa Yle-lakia. Päätös ei kuulu poliitikoille senttiäkään, vaan Ylen johdolle. Niin laki sanoo. Suosittelen kollegoita tutustumaan Yle-lakiin, jonka ovat itse säätäneet, kommentoi Wallinheimo.
Perussuomalaisten kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Joakim Vigelius huomauttaa tiedotteessa, että vihreät ovat aiemmin kritisoineet Ylen politisoinniksi muun muassa sitä, että yhtiön tehtäviä ja rahankäyttöä on perattu.
– Nytkö Ylen politisoiminen sopiikin oppositiolle? kysyy Vigelius.
Ylen toimitusjohtaja Marit af Björkesten puolestaan on sanonut muun muassa Iltalehdessä, että Yle haluaa erottaa Israelin maana, Israelin hallituksen ja Israelin yleisradioyhtiön toisistaan. Lisäksi koko viisujen idea on yhdistää yhteisöjä musiikin merkeissä.
Perin kummallista, että muutamat poliitikot haluavat rikkoa selvästi voimassa olevaa YLE-lakia. Päätös ei kuulu poliitikoille senttiäkään, vaan Ylen johdolle. Niin laki sanoo. Suosittelen kollegoita tutustumaan YLE-lakiin, jonka ovat itse säätäneet. https://t.co/3kkRMkYceZ
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) December 5, 2025





