Takseja Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Taksiuudistus etenee, mittari tulee pakolliseksi

Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle keväällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus on sopinut taksilain uudistuksesta, liikenne- ja viestintäministeriö tiedottaa.

Hallitus päätyi lopulta siihen, että taksamittari tulisi pakolliseksi kaikissa takseissa. Tällä tavoitellaan sitä, että kyydeistä saadaan kerättyä valvontaan tarvittavat tiedot.

Takseihin tulee erillinen värillinen rekisterikilpi. Taksina käytettävä ajoneuvo tulee jatkossa myös rekisteröidä taksiliikenneluvanhaltijan omistukseen tai hallintaan ja liittää rekisterissä taksiliikennelupaan. Luvanhaltijan tiedot asetettaisiin julkisesti saataville rekisteritunnuksen perusteella, jotta myös kuluttajat voisivat tarkastaa taksiliikenneluvan voimassaolon sähköisesti.

Taksiliikenneluvan ja ajoluvan saamisen ehtoja tiukennetaan sekä koulutusta ja kokeiden valvontaa parannetaan. Uusille kuljettajille tulee 21 tunnin koulutus. Jo alalla toimiville tulisi pakollinen 7 tunnin täydennyskoulutus ajoluvan uusimisen yhteydessä. Täydennyskoulutusvaatimus olisi voimassa määräaikaisesti.

Hallituksen mukaan uudistuksen tavoitteena on parantaa taksien luotettavuutta ja turvallisuutta.

Seuraavaksi esitys etenee lainsäädännön arviointineuvoston käsittelyyn, käännökseen ja laintarkastukseen. Tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle tulevana keväänä.

LUE MYÖS:
Mittaripakko hiertää sovellustakseja – ”tiedot välittyvät jo verottajalle”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)