Tylppäkuonoinen mopsi ei vastaa monen kauneusihanteita. Pitkälle jalostettu rotu kärsii myös useista sairauksista. PIXABAY

Miksi tykkäämme rumista koirista?

Asiantuntija osaa nimetä syyn ilmiölle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ihmiset suosivat nykyään entistä enemmän rumia koiria. Ilmiöstä kirjoittaa Wall Street Journal.

Siinä missä ennen esimerkiksi kultainennoutaja oli yksi suosituimpia koirarotuja, nykyään lemmikeiksi otetaan kasvavissa määrin sellaisia koiria, jotka eivät sovi perinteiseen kauneusihanteeseen. Esimerkkeinä WSJ mainitsee esimerkiksi ranskanbulldoggin tai mopsin.

Rodun piirteitä ovat silmien siristely auringossa, lepakkomaiset korvat, alaspäin roikkuva suu ja vihaiselta vaikuttava katse. Neljävuotiaan ranskanbulldogin omistaja kertoo huomanneensa, että monien mielestä hänen lemmikkinsä ei ole kaunis.

– Monet ihmiset ovat sanoneet minulle, että hän [bulldoggi] on ruma koko ajan, omistaja kommentoi.

Omistaja itse sanoo pitävänsä ranskanbulldoggiaan suloisena. Hän huomauttaa myös, että myös jokainen vanhempi pitää ihmisvauvaansa suloisena. Kyse on myös makuasioista. Kynnys nimitellä toisen lasta rumaksi on ihmisillä kuitenkin korkeampi kuin lemmikkieläimen nimittely.

Ranskanbulldoggien nousu suosituimpien koirarotujen joukkoon on ollut laajempikin ilmiö. WSJ:n mukaan koirarodun suosion nousu on kasvanut etenkin niin sanottujen millenniaalien keskuudessa. Millenniaaleilla tarkoitetaan yleensä vuosina 1981-1996 syntyneitä. Koirarodun suosion kasvun taustalla on myös se, että monet julkisuuden henkilöt ovat alkaneet pitää ranskanbulldoggeja lemmikkeinään.

Vaikka osa pitääkin tylppäkuonoisia ranskanbulldoggeja ja mopseja suloisina, niiden omistamiseen liittyy myös riskinsä. Pitkälle jalostetut koirarodut kärsivät lukuisista sairauksista, kuten hengitysvaikeuksista ja ovat alttiita erilaisille tulehduksille. Siksi monet eläinlääkärit eivät suosittele tylppäkuonoisen koirarodun valitsemista, sillä jalostuksen myötä sen kuono on typistetty koiralle liian pieneksi.

Liian pitkälle jalostettujen koirarotujen voi olla vaikeaa joskus suoriutua edes arkisista toiminnoista. Esimerkkinä mainitaan tilanne, jossa koiranomistaja on tottunut pyyhkimään koiransa takapuolen. Asiantuntijat arvelevat, että rumina ja siten myös sympaattisina pidettyjen koirarotujen taustalla on se, että ne herättävät omistajissaan hoivavietin. Asiantuntija kutsuu tätä ilmiötä ”koirien vanhemmuuden lisääntymiseksi”. Kyse on ilmiöstä, jossa henkilö ei hanki omaa lasta, mutta alkaa hoivaamaan lemmikkiään kuin lastaan.

Tylppäkuonoisten koirarotujen lisäksi myös muiden persoonallisina pidettyjen koirarotujen suosio on kasvanut. Samaan aikaan perinteisesti suosittujen koirarotujen, kuten kultaistennoutajien ja labradorinnoutajien suosio on laskenut.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)