Huumeiden vastainen sota on ollut Yhdysvalloissa yleinen vertauskuva vuosikymmeniä, mutta presidentti Donald Trump on muuttanut vertauskuvan todellisuudeksi. Yhdysvallat on julkisesti ilmoittanut tehneensä huumeisen vastaisen sodan nimissä 15 aseellista iskua Karibianmerellä ja Tyynellä valtamerellä liikkuneita veneitä vastaan ja tappaneensa iskuilla 65 ihmistä.
Valkoinen talo väittää veneiden kuljettaneen huumeita, mutta se ei ole esittänyt todisteita väitteittensä tueksi. Hallinto on esittänyt puuttuvansa iskuilla Yhdysvaltoja riivaavaan fentanyyliongelmaan, mutta ajatus on epäuskottava sen valossa, mitä alueen huumevirroista tiedetään.
Useiden kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden mukaan iskut ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia; jotkut ovat kutsuneet niitä suorasanaisesti murhiksi. Donald Trumpin hallinto on pyrkinyt oikeuttamaan toimiaan julistamalla Yhdysvaltojen olevan ”ei-kansainvälisessä aseellisessa konfliktissa” huumekartellien kanssa, mutta kyseessä on kansainvälisissä sopimuksissa määritelty termi, jonka määritelmää huumekartellien toiminta ei täytä.
Trump vaikuttaa noudattavan Yhdysvaltojen lähihistoriasta tutun terrorismin vastaisen sodan pelikirjaa. Vertaus kuitenkin ontuu, sillä siinä missä Yhdysvaltoja vastaan hyökänneet terroristit nimenomaisesti pyrkivät tappamaan yhdysvaltalaisia, huumeparonit tavoittelevat pelon lietsomisen sijaan voittoa ja hyötyvät yhdysvaltalaisista asiakkaistaan elävinä eivätkä kuolleina.
Yhdysvaltojen kotimaisen lainsäädännön näkökulmasta Trumpin toiminta on ongelmallista siksi, että sodan julistaminen on kongressin eikä presidentin vallassa. Demokraattisenaattorit ovat yrittäneet saada senaatin kieltämään Trumpin hallintoa tekemästä huumeiden vastaiseen sotaan kytkeytyviä aseellisia iskuja ilman kongressin hyväksyntää, mutta he saivat tukea vain kahdelta republikaanisenaattorilta, eivätkä äänet riittäneet esityksen hyväksymiseen.
Väitettyjen huumeiden salakuljettajien tappaminen ilman oikeusprosessia on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa Donald Trumpin hallinto on kerran toisensa jälkeen evännyt rikollisiksi väittämiltään henkilöiltä mahdollisuuden puolustautua oikeudessa. Aiemmissa tapauksissa hallinto on poistanut oikeudenkäynnittä ihmisiä maasta ja kuljettanut heidät pahamaineisiin ulkomaisiin vankiloihin; suora tappaminen on kuitenkin jopa tähän verrattuna raju toimi.
Hallinnon haluttomuus puolustaa veneiskujensa oikeutusta oikeussalissa kävi ilmeiseksi, kun erään iskun jäljiltä jäi henkiin kaksi ihmistä, ja hallinto päätti palauttaa selviytyjät kotimaihinsa sen sijaan, että olisi tuonut heidät oikeuden eteen Yhdysvalloissa. Tämä asettaa kyseenalaiseksi hallinnon väitteet sekä sodan oikeutuksesta että iskujen uhrien kiistattomasta syyllisyydestä huumerikoksiin.
Jos Yhdysvallat tosiasiassa olisi ”ei-kansainvälisessä aseellisessa konfliktissa” huumekartellien kanssa, iskusta hengissä selvinneet olisi laillista ottaa kiinni kuulusteltaviksi. Jos taas iskujen kohteiden syyllisyydestä huumerikoksiin olisi vedenpitävät todisteet, hengissä selvinneitä vastaan olisi voitu nostaa rikossyyte, joka johtaisi vankilatuomioon.
Trumpin hallinto ei kuitenkaan tehnyt kumpaakaan. Tämän valossa vaikuttaa selvältä, että hallinto syöttää kansalaisille pajunköyttä, jota ei usko oikeuslaitoksen olevan valmis nielemään.
Tämän valossa ilmeinen kysymys on, mihin Trumpin hallinto veneiskuilla tosiasiassa pyrkii. Yhdysvalloilla on todellinen tarve puuttua äärimmäisen voimakkaan synteettisen opioidin fentanyylin salakuljetukseen, mutta valtaosa fentanyylistä tulee Yhdysvaltoihin maateitse Meksikosta, joten veneiskuilla tuskin on sen salakuljetukseen vaikutusta. Mikäli Yhdysvaltojen Karibianmerellä tuhoamat laivat ylipäätään kuljettivat huumeita, niissä oli todennäköisimmin Euroopan ja Afrikan markkinoille suunnattua kokaiinia ja kannabista.
Tästä huolimatta on mahdollista, että yksi veneiskujen tavoitteista on yksinkertaisesti luoda Donald Trumpin kannattajille se mielikuva, että presidentti on valmis koviin toimiin huumekuolemien ehkäisemiseksi. Poliittisessa pelissä mielikuvan teholla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa, sen Trump on osoittanut kerran toisensa jälkeen.
Toinen tavoite saattaa hyvinkin olla Venezuelan presidentin, vasemmistolaisen diktaattorin Nicolas Maduron painostaminen. Toive vallanvaihdosta on yksi harvoista Trumpia ja hänen edeltäjäänsä, demokraattipresidentti Joe Bidenia yhdistävistä ulkopoliittista näkemyksistä.
Venezuelan vuoden 2024 presidentinvaalit eivät olleet kansainvälisillä mittareilla arvioutuna vapaat ja rehelliset, ja monet maat ovat tunnustaneet Maduron vastaehdokkaan Edmundo Gonzálezin vaalien todelliseksi voittajaksi. Näin teki myös Bidenin Yhdysvallat. Maduron-vastaisessa liikkeessä keskeisessä roolissa oleva venezuelalainen oppositiojohtaja María Corina Machado sai tänä vuonna Nobelin rauhanpalkinnon.
Yhdysvallat pyrki edesauttamaan vallanvaihtoa Venezuelassa jo Trumpin ensimmäisellä kaudella, ja hiljattain julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan Yhdysvaltojen kotimaan turvallisuuden viraston agentti yritti Joe Bidenin kaudella ylipuhua Maduron yksityiskoneen lentäjän pettämään presidenttinsä ja toimittamaan tämän amerikkalaisviranomaisten käsiin.
Tänä syksynä Yhdysvallat on lisännyt tuntuvasti sotilaallista läsnäoloaan Karibianmerellä, ja Donald Trump on kertonut julkisesti antaneensa tiedustelupalvelu CIA:lle valtuudet peitettyihin operaatioihin Venezuelan maaperällä. Trump kieltäytyi kysyttäessä kertomasta, onko hän valtuuttanut CIA:n poistamaan Maduron kuvioista, mutta totesi samaan hengenvetoon uskovansa, että Venezuelassa on kuumat oltavat. Trump on sanonut julkisesti myös, että vastaisuudessa huumekartellien vastaisia iskuja saatetaan tehdä myös maalla Venezuelan alueella. Tällä viikolla hän vastasi myöntävästi toimittajan kysymykseen, ovatko Maduron päivät presidenttinä luetut.
On kuitenkin epäselvää, kuinka pitkälle Trump on lopulta valmis menemään vallan vaihtamiseksi. Hänen hallinnossaan työskentelevillä kerrotaan olevan asiasta ristiriitaisia näkemyksiä. Yhdysvaltalaismedioille vuodettujen tietojen mukaan ulkoministeri Marco Rubio ja CIA:n johtaja John Ratcliffe kannattaisivat Maduron syöksemistä vallasta.
Yhdysvalloilla on pitkä historia Latinalaisen Amerikan ja Karibianmeren maiden valtionjohtajien syrjäyttämisestä – mutta tuo historia on täynnä epäonnistumisia. Mikään menneisyydessä ei viittaa siihen, että Yhdysvaltojen sotilasvoiman käyttö Maduron syrjäyttämiseen todennäköisesti johtaisi hyvään lopputulokseen sen enempää Venezuelan kansan kuin Yhdysvaltojen ulkopoliittisten tavoitteidenkaan kannalta.
Oppositiojohtaja Corina Machado vakuuttaa pystyvänsä palauttamaan Venezuelaan demokratian, mikäli Maduro siirretään syrjään. Ei kuitenkaan ole selvää, kykenisikö hän tosiasiassa hallitsemaan maata, jonka sotilasvoimat ja virkakunta on pitkän diktatuurin aikana puhdistettu tehokkaasti kaikista nykyhallinnon vastustajista. Maduron kaatumisen synnyttämä valtatyhjiö saattaisi aiheuttaa levottomuuksia ja täyttyä lopulta aivan muulla tavoin kuin demokratian puolestapuhujan nousulla valtaan.
Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kannalta huomionarvoista on, että latinalaisamerikkalaisen valtionjohtajan syrjäyttäminen sotilaallisin keinoin todennäköisesti heikentäisi Yhdysvaltojen suhteita useisiin Latinalaisen Amerikan ja Karibianmeren valtioihin, jotka eivät katsoisi väliintuloa hyvällä.
