Suihkussa kuluva lämmin vesi on tällä hetkellä suomalaiskotien suurin energiasyöppö. Jo neljän minuutin suihku käyttää 50 litraa vettä.
Vesikalusteita varmistavan Oraksen tuoteryhmäpäällikö Juhani Lempinen sanoo, että moni seuraa esimerkiksi saunan tai kodinkoneiden energiankulutusta, mutta suihkun merkitystä ei välttämättä ymmärretä.
Hän antaa esimerkkinä laskutoimituksen keskimääräisen suomalaisen suihkuajasta: Normaali suihkuvedenvirtaama on noin 12 litraa minuutissa. Mikäli suihkusta lasketaan noin 38-asteista vettä, sen energia on 11,2 Wh/s. Näin ollen minuutissa on kulunut tuo määrä 60-kertaisesti, eli energiamäärä on 672 Wh. Tunnissa puolestaan luku on jo 40 KWh, jolla 2-3 henkinen perhe kattaa asuntonsa sähköenergian tarpeen käyttöelektroniikan ja laitteiden osalta 3-5 päivän ajaksi.
– Tilastojen mukaan suomalaisen keskimääräinen suihku käyttää noin 50 litraa vettä ja kestää noin neljä minuuttia. Pääkaupunkiseudulla tällainen suihku maksaa noin 50 senttiä. Jos pääkaupunkiseudulla asuvassa nelihenkisessä perheessä jokainen käy noin kerran päivässä suihkussa vuoden aikana, suihkujen kustannus on vuodessa yli 700 euroa, Lempinen havainnollistaa.
Lempisen mukaan omaa vedenkulutusta voi lähteä miettimään suhteuttamalla se kesämökkiin.
– Hyvä vertaus on se, että monelle suomalaiselle riittää mökillä peseytymiseen yksi ämpäri eli 10 litraa. Eli jos tilastojen perusteella kotona kuluu keskimäärin yli 50 litraa per suihku, se olisi aikamoinen rivi ämpäreitä mökkisaunassa.
Ihan askeettisiin mökkiolosuhteisiin ei tarvitse mennä, vaan helpolla käytännön niksillä vedenkulutuksen voi jopa puolittaa, ja sitä kautta energiankäytön sekä rahanmenon.
– Oraksen datan mukaan suihkussa vedenkulutus suunnilleen puolittuu, kun suihkun sulkee saippuoinnin ajaksi. Eli näinkin yksinkertaisella asialla yli 50 litran keskikulutus tippuu noin 25 litraan. Jos me kaikki tekisimme näin, sillä olisi jo näkyvä merkitys energian kulutuksessa, Lempinen sanoo tiedotteessa.
Nykyteknologiassa myös suihku voi kertoa, milloin on aika lopettaa. Markkinoille on tullut viime vuosina useita älykkäitä ratkaisuja. Ne ovat Lempisen mukaan alkaneet kiinnostaa suomalaisia sähkön hintojen noustua.
– Esimerkiksi suosittuja ovat reaaliaikaisilla näytöillä varustetut digitaaliset käsisuihkut sekä bluetoothilla toimivat bideesuihkut, joiden aktivointiin ei tarvitse valuttaa vettä hanasta. Samalla ihan tavallisiin koteihin on tullut entistä enemmän hotelleista ja muista julkisista tiloista tuttuja kosketusvapaita hanoja, jotka myös säästävät arjessa vettä sekä energiaa.
Oraksen digitaalisiin käsisuihkuihin on samalla mahdollisuus laittaa raja sille, paljonko vettä käyttää.
– Älysuihkussa on valmiina 30 litran asetus, eli käsisuihkun led-valo pysyy vihreänä siihen asti. Tähän on helppo päästä 5 minuutin perussuihkussa, jossa noin minuutti käytetään kastautumiseen, sen jälkeen hana suljetaan saippuoinnin ajaksi, ja huuhteluun voi käyttää muutaman minuutin., Lempinen kertoo.
Hän laskee, että älysuihkun 30 litran tavoitteen noudattamisella säästöä tulisi jopa 40 prosenttia, eli noin 300 euroa vuodessa.





