Alkoholijuomia kylmäkaapissa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kansanedustajan mukaan ministerillä on vääriä käsityksiä alkoholilaista

Sinuhe Wallinheimon mukaan alkoholijuomien vaikuttajamarkkinointi on sallittua tälläkin hetkellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo kummeksuu liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutalan (kd.) esittämiä väitteitä alkoholilakiin esitetyistä muutoksista.

Ministeri Poutala väitti torstaina tiedotteessaan, että lausuntokierroksen jälkeen hallituksen esitystä alkoholilain muuttamiseksi olisi muutettu muotoon, joka sallisi alkoholijuomien vaikuttajamarkkinoinnin.

– Alkoholijuomien vaikuttajamarkkinointi on sallittua tälläkin hetkellä. Hallituksen esityksessä ei ehdoteta tätä koskien muutoksia, toisin kuin ministeri Poutala väittää, Wallinheimo toteaa omassa tiedotteessaan.

Wallinheimo korjaa myös muita vääriä käsityksiä esityksestä.

– Hallitusohjelmassa ole sovittu etämyynnin rajaamisesta prosenttirajoilla. Etämyyntiä ei olla sallimassa tai mahdollistamassa — etämyynti on jo sallittua Suomen lainsäädännössä. Tämän vahvisti korkeimman oikeuden ennakkopäätös (KKO:2025:71) syyskuussa, Wallinheimo sanoo.

Hän huomauttaa, että Alkon vähittäismyyntimonopoli koskee ainoastaan kotimaan vähittäismyyntiä, ei alkoholijuomien maahantuontia, matkustajatuontia, rajat ylittävää etämyyntiä tai anniskelua.

– Prosenttirajat olisivat ristiriidassa EU:n tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen kanssa. Komissio arvioi esityksen notifiointimenettelyssä ja hyväksyi sen ilman muutostarpeita. Komissio ei myöskään kyseenalaistanut Alkon monopolia, Wallinheimo sanoo.

Hänen mukaansa yrityksiä ei kannata siirtää Viroon tai muihin EU-maihin verojen välttämiseksi toisin kuin ministeri Poutala väittää tiedotteessaan.

– Etämyynnissä sekä myyjällä että ostajalla on jatkossakin verovelvollisuus: juomista on maksettava Suomen arvonlisävero, alkoholivero ja juomapakkausvero, Wallinheimo avaa.

Hän katsoo hallituksen esityksen olevan askel kohti järkevämpää ja eurooppalaisempaa alkoholipolitiikkaa.

– Kuten muualla Euroopassa, myös Suomessa alkoholijuomia voidaan jatkossa toimittaa kotiin esimerkiksi ruokatilausten tai ravintola-annosten yhteydessä. Tämä on arjen helpottamista ja turhan sääntelyn purkamista.

Wallinheimon mukaan lakiehdotuksessa ei ole unohdettu vastuullisuutta.

Poimintoja videosisällöistämme

– Alkoholijuomien toimittaminen edellyttäisi toimituslupaa, toimituspassia ja tiukkaa ikärajavalvontaa. Alaikäisille tai päihtyneille ei saa toimittaa alkoholia.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)