Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

Ammattiliitto pitää alkoholin kotiinkuljetusta uhkana työturvalle

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen uudeksi alkoholilaiksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Esitys mahdollistaisi myös kotiinkuljetuksen. Palvelualojen ammattiliitto PAM sanoo olevansa äärimmäisen huolissaan lain vaikutuksista alkoholia kuljetettavien työturvallisuuteen.

PAM on lain valmistelun aikana toistuvasti kritisoinut sitä, että alkoholin kotiinkuljetuksen yhteydessä alkoholin luovuttamistilanne aiheuttaa työntekijälle merkittävän työturvallisuusriskin.

– Alkoholin luovuttaminen kotiovella on hyvin erilaista kuin myynti kaupan tai ravintolan tiloissa. Paikalla ei ole työtovereita tai vartijoita, ammattiliitto toteaa tiedotteessaan.

Erityisen haastava tilanne on toimeksiantosuhteisilla läheteillä, jotka ovat vailla työnantajan tarjoamaa tukea ja työterveyshuoltoa.

– Tämän lain myötä alkoholin luovuttaminen siirtyy valvontakameroiden, vartijoiden ja turvallisen työympäristön suojista yksinäisten, heikossa työmarkkina-asemassa ja vailla lakisääteistä työsuojelua olevien lähettien keikkatyöksi, toteaa PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen.

PAM on vaatinut, että alkoholia kuljettavien henkilöiden tulisi aina olla työsuhteessa. Näin heillä olisi työnantajan ja työterveyshuollon koulutus ja tuki mukanaan. Jos näin ei tehdä, laki lisää työturvallisuusriskejä kestämättömällä tavalla.

Työturvallisuusriskien lisäksi PAM kantaa huolta myös lain vaikutuksista Alkon asemaan ja alkoholihaittojen lisääntymiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)