Ukrainan rintamalta Zaporizzjan suunnalta raportoidaan huolestuttavia tietoja Venäjän joukkojen liikkeistä.
Venäjän miehittämän Ukrainan Mariupolin kaupungin entinen apulaispormestari Petro Andrjustshenko kertoo suositulla Telegram-kanavallaan, että Venäjän on havaittu siirtäneen suuria määriä tankkeja, panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja ja muuta kalustoa alueelle.
Venäjän miehitystä tutkivan ajatushautomon johtajana nykyisin toimiva ukrainalaisvaikuttaja on julkaissut useita kuvia trailereiden kyydissä olevasta venäläiskalustosta. Hän kuvailee virran jatkuneen läpi illan ja yön.
Taistelupanssarivaunuja kuljettaneita trailereita kerrotaan olleen vähintään 15 ja muita panssaroituja taisteluajoneuvoja kuljettaneita kymmenkunta. Miehistönkuljetusvaunuja kuljettaneita trailereita oli Andrjustshenkon mukaan peräti 30. Kaluston mukana sanotaan olleen myös säiliöajoneuvoja.
Kyse on asiantuntijan mukaan suurimmasta täydennyksestä, joka Zaporizzjan suunnalla on nähty heinäkuun ja elokuun aikana.
Toisessa päivityksessään Andrjustshenko sanoo, että Mariupolin satamaan on puolestaan saapunut heinäkuun ja elokuun aikana laivoilla venäläisiä sotilaskuljetuksia.
Andrjustshenko jatkaa, että Venäjän helmikuusta 2022 lähtien miehittämästä Ukrainan Berdjanskista on taas siirtynyt pohjoiseen noin 15 trailerin kolonna, johon kuului panssariajoneuvoja ja tykistöä.
Myös miehitetyltä Krimiltä on ukrainalaistietojen mukaan liikkunut joukkoja pohjoiseen Donetskiin.
– Voimme päätellä, että venäläiset vahvistavat merkittävästi Pokrovskin suuntaa – ja yllättäen myös Zaporizzjaa. Venäjän armeija on aloittanut aktiivisen reservien siirtämisen verrattuna viime viikkojen verrattain rauhalliseen tilanteeseen.
Petro Andrjustshenko vihjaa päivityksensä lopussa päivitellen Yhdysvaltain ja Venäjän johtajien tulevaan huipputapaamiseen Alaskassa.





