Venäjän FSB:n sisäpiiriläinen antaa lohduttoman kuvan turvallisuuspalvelun tilanteesta harvinaislaatuisessa haastattelussa.
FSB:n erikoisoperaatioiden keihäänkärkenä tunnettujen Alfa-erikoisjoukkojen upseeriyhdistyksen puheenjohtajana nykyisin toimiva everstiluutnantti (evp.) Aleksei Filatov myöntää news.ru-uutissivuston haastattelussa suoraan, että FSB on yrittänyt salamurhata Ukrainan valtiojohdon, mutta tässä ei ole onnistuttu, koska rahaa ja muita resursseja ei ole tarpeeksi.
Ukrainalaiset ovat puhuneet useista venäläisistä yrityksistä surmata presidentti Volodymyr Zelenskyi aivan täysimittaisen hyökkäyssodan ensimmäisistä hetkistä lähtien. Filatov vaikuttaa myöntävän ukrainalaisten kertoman todeksi.
– Ukrainan puoli on vahvistanut, että tällaisia yrityksiä on ollut kymmeniä. Uskon, että tällainen tehtävä on asetettu: Ukrainan valtiojohto on likvidoitava, jotta hallintoa saadaan horjutettua vakavasti. Koska tätä ei vielä ole pantu toimeen, tarkoittaa se sitä, että me emme yksinkertaisesti pysty siihen.
Filatov kuvailee venäläisten olevan mahdottoman tehtävän edessä. Hän jatkaa varojen ja muiden resurssien puuttuvan.
FSB-vaikuttaja ottaa kantaa myös ”Ukrainan turvallisuuspalvelujen terrorihyökkäyksiin” Venäjän alueella. Propagandailmauksella viitataan mitä ilmeisimmin Ukrainan viime aikoina suorittamiin korkean profiilin iskuihin keskeisiin venäläisiin sotilaskohteisiin. Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU suoritti viikonloppuna järisyttävän lennokki-iskusarjan Venäjän strategisten pommikoneiden tukikohtiin. Tällä viikolla SBU räjäytti pommin miehitetyn Krimin Venäjään yhdistävän Kertsinsalmen sillan rakenteissa.
Aleksei Filatovin mielestä Moskovan pitäisi ottaa mallia muun muassa Israelista. Siellä on hänen mukaansa kenties maailman paras turvallisuuskoneisto tällaista vastaan.
– Kukaan ei ole oikeastaan keksinyt tällä saralla mitään uutta. Kaikki perustuu jatkuvaan työhön tehokkaan agenttiverkoston kanssa. Lisäksi tarvitaan moderneja teknisen tiedustelutiedon keräämisen keinoja.
Esimerkiksi Moskovskij Komsomolets -lehdessäkin siteeratuilla kommenteilla pyritään mitä ilmeisimmin selittelemään, miksi turvallisuuspalvelu ei ole pystynyt estämään Ukrainan operaatioita Venäjän alueella. Kyseessä näyttää myös olevan uhkailu siitä, millä tavalla Venäjä aikoo yrittää kostaa Ukrainan iskut.
Saman jutun lopussa viitataan viitataan Venäjällä esitettyihin puheenvuoroihin, joissa on vaadittu kovaa vastausta Ukrainan iskuihin.





