Totesin viime keväänä, että eduskuntavaalit ovat aina myös työelämävaalit. Uuden hallituksen ohjelmassa päätetään aina monista työntekijöitä ja tavan kansalaisia koskevista asioista.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen työlainsäädännön uudistukset ja sosiaaliturvan leikkaukset tarjoavat kylmää kyytiä yhteiskunnan heikompiosaisille, kuten pientuloisille työntekijöille, työttömille, asumistuen varassa eläville, yksinhuoltajaperheille tai opiskelijoille.
Työelämää koskevat uudistukset ovat puhtaasti ideologisia vailla todennettuja työllisyys- tai taloudellisia vaikutuksia. Surkuhupaisaa on se, että esimerkiksi työministeri perustelee julkisuudessa uudistusten vaikutuksia yrittäjäjärjestön teettämällä kyselyllä.
Kolmikantaiseksi mainostettu lainvalmistelu on ollut lähinnä kulissi ilman todellisia vaikutusmahdollisuuksia: keinot ja tavoitteet on lueteltu jo valmiiksi hallitusohjelmassa. Lopputulos on nopeasti kasaan kyhättyä lainsäädäntöä, joka viittaa kintaalla ay-liikkeen lausunnoille eikä muutoinkaan kestä huolellisen lainsäädännön valmistelun arviointia.
Julkinen keskustelu siitä, miten Suomea viedään nyt kohti pohjoismaista työmarkkinamallia, on hämmentävää. Tosiasiassa hallitus vie toimillaan – ja vastoin omia puheitaan – Suomea koko ajan kauemmas siitä pohjoismaisesta mallista, johon kuuluu työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu, toisen kuunteleminen ja kunnioitus sekä osapuolten eriävien näkemysten yhteensovittaminen.
Hallitus näyttää toteuttavan ohjelmaansa määrätietoisesti eikä osoita pienintäkään merkkiä siitä, että perääntyisi tavoitteistaan tai edes neuvottelisi valitsemistaan keinoista. Emme STTK:ssa voi mitenkään hyväksyä työlainsäädäntöön tehtäviä merkittäviä heikennyksiä etenkään, kun niille ei kerran voida osoittaa mitään todennettuja vaikutuksia.
Valitettavaa on sekin, että Etelärannan työnantajalinnake näyttää ulkoistaneen työmarkkinatoiminnan kokonaan hallitukselle ja istuu tyytyväisenä katsomossa hokemassa, että hallituksen ohjelma on hyvä ja hallituksen tulee toteuttaa sitä seurauksista välittämättä.
Ay-liikkeen puolella olemme viime syksystä lähtien järjestäneet mielenosoituksia ja poliittisia työmarkkinatoimia herättääksemme hallituksen ja työnantajan arvioimaan tulehtunutta tilannetta uudestaan.
Hallitusohjelmassa on kolme isoa ja hyvin periaatteellista kokonaisuutta, joista kannattaisi neuvotella yhtenä pakettina. Ne ovat työrauhalainsäädännön uudistaminen, paikallisen sopimisen laajentaminen järjestäytymättömään kenttään ja niin kutsuttu työmarkkinoiden vientiteollisuusmalli.
Näistä kolmesta kokonaisuudesta pitäisi osapuolten nyt löytää kompromissi, johon kaikki olisivat yhtä tyytymättömiä. Se olisi todennäköisesti tasapuolinen lopputulos. Kannattaa myös muistaa työmarkkinaneuvottelujen vanha totuus: Selkävoittoa ei kannata tavoitella, sillä pistevoittokin riittää.
Edellistä (Antti) Rinteen/(Sanna) Marinin hallitusta muodostettaessa Etelärannan ainoa varsinainen tavoite työelämäasioissa oli työrauhalainsäädännön uudistaminen. Se lienee edelleen heidän ykkösprioriteettinsa.
Viime neuvottelukierroksen jälkeen yksityisen työnantajan verenkierron seisautti ainakin hetkellisesti julkisen sektorin palkkaratkaisu, jonka seurauksena kiistanalainen vientiteollisuusmalli lobattiin kiireellä hallitusohjelmaan.
Kolmas asia on paikallisen sopimisen laajentaminen järjestäytymättömään kenttään, joka on ollut vuosikausia lähinnä yrittäjäjärjestöjen tavoite.
Työnantajapuolelle tärkein lienee edelleen työrauha-asia. Tunteita kuumentanut vientiteollisuusmalli suunnitellussa muodossaan tuskin loppujen lopuksi on työnantajalle niin suuri asia kuin siitä julkisuudessa julmistellaan. Sen voisi aivan hyvin siivota pois työlistalta. Kolmas asia on paikallisen sopimisen kokonaisuus ja siitä voisi löytyä ratkaisu esimerkiksi aikanaan kiky-neuvotteluissa kaatuneen kompromissin pohjalta.
Tilanne on hyvin tulehtunut.
Annan pääministerille pienen vinkin: Kutsuisin nyt perinteisen työmarkkinaviisikon kaikessa hiljaisuudessa samaan pöytään keskustelemaan luottamuksellisesti, ilman kameroita ja ilman sitoumuksia edellä mainituista asioista hallituksen edustajien kanssa.
Muutoin ajaudumme työmarkkinakiistassa tilanteeseen, jossa näemme talven ja kevään mittaan lisää poliittisia työmarkkinahäiriöitä ja mielenosoituksia. On selvää, että jos hallitus kuitenkin vie kaavailemansa muutokset sellaisenaan läpi, se hankaloittaa seuraavaa työmarkkinakierrosta. Tämän toteaminen ei ole mitään uhittelua, vaan kohtuullisen pitkään kokemukseen perustuva arvio.
Tämä kaikki johtaa väistämättömästi kansan jakaantumiseen ja lisää vastakkainasettelua sekä hulinointia. Se ei voi olla kenenkään kannalta toivottavaa.
Osapuolten kannattaisi nyt ottaa huomioon sekin, että elämme harvinaisen epävakaata geopoliittista ajanjaksoa. Maamme rajojen ulkopuolelta tulevia riskejä on jo aivan riittävästi – ja niitä saattaa tulla vielä lisää. Tässä epävarmassa tilanteessa kannattaisi omat asiat rajojen sisällä hoitaa kuntoon ilman suurempaa vastakkainasettelua ja keskinäistä epäsopua.
Nyt on sopimisen ja rakentamisen – ei sotimisen ja repimisen aika.
