Petteri Orpon hallitus on ollut virassaan kuukauden päivät. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa uudet vastuuhenkilöt hyppäävät aina liikkuvaan junaan, mutta Venäjän hyökkäyssodan myötä junan vauhti on kiihtynyt erityisen lujaksi.
Sain kunnian tulla nimitetyksi ulko- ja puolustusministerien valtiosihteeriksi kuudes heinäkuuta, ja muutaman työpäivän jälkeen olikin aika lähteä tasavallan presidentin ja molempien ministerieni mukana Vilnaan Nato-huippukokoukseen. Ohjelmaan on ensimmäisillä viikoilla mahtunut myös kahdenvälisiä vierailuita, EU-kokouksia, presidentti Joe Bidenin vierailu tasavallan presidentin isännöimänä… hallitusohjelman toimeenpano alkaa ulkosuhteissa välittömästi. Hallitusohjelman kirjaus ”Euroopan unioni ja puolustusliitto Nato muodostavat Suomen ulkopolitiikan yhteistyövaraisen ytimen” on totta jokapäiväisessä työssämme.
”Suomi on Nato-jäsenyytensä myötä sotilaallisesti liittoutunut maa.” Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman lyhyt virke tiivistää puolessatoista vuodessa tapahtuneen perusteellisen muutoksen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Ulkoisten olosuhteiden muuttuessa Suomi pystyi muuttamaan omaa positiotaan. Siitä on reiluuden nimissä annettava tunnustus myös edelliselle hallitukselle.
Suomen ulkoinen tilannekuva on neljässä vuodessa muuttunut perinpohjaisesti. Siinä missä Antti Rinteen johdolla neuvotellun hallitusohjelman ulko- ja turvallisuuspoliittisen osion keskeisiä huolia olivat ilmastonmuutoksen, väestönkehityksen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemisen kaltaiset globaaliongelmat, joutuu Petteri Orpon hallitusohjelma keskittymään niiden ohessa entistä tiukemmin Suomen itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden turvaamiseen. Se tehdään uudessa asetelmassa: Suomen puolustus perustuu jatkossa vahvaan kansalliseen puolustuskykyyn osana Naton yhteistä pelotetta ja puolustusta.
Muutoksen perinpohjaisuus näkyy myös siinä, miten hallitusohjelmassa määritetään Suomen suurvaltasuhteita. Siinä, missä Rinteen/Marinin hallitusohjelmassa hätkähdyttää puolueettomuudelta kalskahtava kirjaus ”Suomi ylläpitää hyviä ja rakentavia suhteita Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltain kanssa…”, on Orpon hallitus selkeäsanainen: ”Suomi kehittää laaja-alaisesti suhdettaan Yhdysvaltoihin, joka on yksi Suomen keskeisimmistä strategisista yhteistyökumppaneista ja liittolaisista.” Hallitus pyrkii myös saattamaan Yhdysvaltojen kanssa käytävät puolustusyhteistyösopimusneuvottelut päätökseen.
Hallitusohjelman ulko- ja turvallisuuspoliittisen osion voisikin tiivistää klassisesti: ”Back to Basics” ja ”Go West”. Tämä orientaatio on kokoomukselle luonteva ja mieluisa.
**
Orpon hallitus kuroo umpeen kuilua julkisen talouden tulojen ja menojen välillä sekä kääntää Suomen velkaantumisen laskuun.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta onkin merkittävää katsoa, mihin leikkuri ei osu. puolustusvoimien tarpeisiin osoitetaan 50 miljoonaa euroa per vuosi enemmän kuin Sanna Marinin hallituksen jäljiltä tehdyssä teknisessä kehyksessä. Lisäksi investointiohjelmassa osoitetaan puolustusvoimien materiaalihankkeisiin vielä 50 miljoonaa euroa lisää. Hallitus saattaa loppuun käynnistetyt strategiset hankkeet (HX ja Laivue 2020), ja valmistautuu tekemään ensimmäiset päätökset maavoimien uudistamisesta. Rahoitustarpeet liittyvät myös Naton jäsenmaana toimimiseen.
Diplomatian osalta ulkoministeriö säästyi – poikkeuksellisesti – toimintamenoleikkauksilta. Nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa edustustoverkon arvo Suomelle tunnustetaan. Leikkauksilta säästyminen tarkoittaa, että verkkoa voidaan tarkastella tarpeiden ja toimintaedellytysten mukaan. Hallitus on sitoutunut toteuttamaan ulkoasiainhallinnon uudistuksen varmistaakseen, että resurssit ja panostukset painottuvat maihin, jotka ovat Suomen kannalta strategisesti merkittäviä. Painopisteiden valinta korostuu myös kehitysyhteistyössä, johon kohdistuu taloustilanteessa säästöjä.
Ukraina on hallituskaudella Suomen suurin kehitysyhteistyön kohde, minkä lisäksi Suomi jatkaa puolustusmateriaali- ja koulutustukea maalle. Budjettikehyksessä on varauduttu ukrainalaisten auttamiseen ja tukemiseen Suomessa, kun taas uusi puolustusmateriaali-, siviilimateriaali- ja humanitaarinen apu Ukrainalle katetaan kehyksen ulkopuolisena. Luovutettu suorituskyky korvataan puolustushallinnolle, sillä etulinjan maana Suomen on pidettävä omista kyvykkyyksistään ja varastoistaan huolta kaikissa tilanteissa. Tulevaan katsoen hallitus valmistelee yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa kansallisen Ukrainan jälleenrakentamissuunnitelman. EU-tasolla hallitus on avoin erilaisille rahoitusratkaisuille Ukrainan tukemiseksi. Esitys erillisestä Ukrainan puolustusrahastosta onkin tulossa EU:n ulkosuhdehallinnolta lähiaikoina.
**
Ennen hallitusneuvotteluja käytiin julkista huolestunutta keskustelua, tuleeko hallitus kääntämään Suomen selän maailmalle, jos perussuomalaiset ovat mukana. Nykyisen vasemmisto-opposition kellokkaat irvivät, miten mahdotonta olisi sovittaa yhteen hallituspuolueiden näkemykset EU-politiikasta. Toisin kävi.
Mielikuvapolitiikan ajassakin hallitus on sitä, mitä hallitus tekee. Ei enempää tai vähempää. Kaiken myllerryksen keskellä Suomen pitkä linja pysyy: maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana ovat oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja demokratia. Kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen ja vahvistaminen on Suomen kansainvälisten suhteiden kulmakivi.
Petteri Orpon hallitukselle EU on Suomen tärkein poliittinen ja taloudellinen viitekehys ja arvoyhteisö. Hallituksen tavoitteena on globaalisti vahva ja toimintakykyinen Euroopan unioni, ja Suomi aikoo olla aktiivinen, luotettava ja ratkaisuhakuinen jäsenmaa.
Hallitusohjelma on luonnollisesti vain sanoja paperilla, jos valtioneuvosto ei pane sitä toimeen ja ministerit sitä noudata ministeriöissään. Itselläni on ollut mahdollisuus osallistua hallitusneuvotteluihin 2011, 2014, 2015 ja 2023 ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä EU-politiikan tiimoilta. Aiempia kertoja on oman kokemukseni puitteissa leimannut tunne, että paperille on kirjattu erimielisten puolueiden ja välillä henkilöidenkin välillä epätyydyttäviä kompromisseja, joita on sitten hivutettu salkkujaon pohjalta toimeenpanon yhteydessä kukin omaan suuntaansa. Kuka varovammin, kuka röyhkeämmin.
Toki tuoreen hallitusnelikon välillä on ulko-, turvallisuus-, puolustus- ja EU-politiikan kysymyksissä mielipide-eroja – erityisesti kehityspolitiikassa suuria – mutta kulunut kevät tarjosi minulle ensimmäistä kertaa sellaisia hallitusneuvotteluhetkiä, joissa spontaanisti totesin toisten puolueiden ehdotuksista, että olipa hyvä pointti. Ja ensi kertaa lähettelin kokoomuksen sisäisiä viestejä, että ”kuinkas me emme olleet älynneet tuota juttua laittaa pohjaan”. Niiden hetkien ja asioiden varaan on mahdollista rakentaa.
