Eduskuntavaalit pidetään jo parin kuukauden kuluttua. Muutama myrskyisä vaalitentti on nähty, mutta monen puolueen todelliset aikeet ovat jääneet toistaiseksi arvauksen varaan.
Kun Suomi ei ole Ruotsin kaltainen blokkimaa, jossa vaalit vieläkin käydään asetelmalla oikeisto-vasemmisto ja suurempi blokki muodostaa hallituksen, on kokoonpanon ennustaminen todella vaikeaa. Kun tulevasta vaalikaudesta tulee vielä taloudellisessa mielessä haastava, voi niiden puolueiden määrä, jotka hallitukseen eivät edes halua, olla yllättävän suuri.
Kokoomus on puolueista ilmaissut halunsa vastuunkantoon kaikkein selkeimmin. Puolue on viime vuosikymmeninä ollut oppositiossa harvoin, ja kun nykyhallitus on saanut porvareilta kuulla madonluvut, on vastuun ottaminen luontevaa, jos vaalitulos sen sallii.
Kokoomuksen lailla RKP lienee valmis hallitukseen, eikä puolue taida olla allerginen kuin perussuomalaisille. RKP:llä on muutamia ruotsinkielisyyteen liittyviä erityisiä intressejä, joiden vaaliminen onnistuu vain hallituksesta käsin. RKP:ssä on oikeisto, keskusta ja vasemmisto, mutta se ei näytä tahtia juuri haittaavan.
SDP on ollut valtiohoitajapuolue kokoomusta kauemmin ja periaatteessa aina valmis vastuuseen. Nykyinen puoluejohto voi kuitenkin olla hallitushalujen suhteen arvoitus. Selkeää vastausta siitä, kuinka puolue suhtautuu valtiontalouden tasapainottamiseen ei ole saatu. Toistaiseksi demarit puhuvat vain tulojen lisäämisestä työllisyyden paranemisen myötä, mutta leikkauslistakeskustelua on vältelty. Ja millaisia tuntemuksia SDP:ssä herää, jos vaaleissa sijoitus on kakkonen tai kolmonen. Kyetäänkö siihen tilanteeseen nöyrtymään puolue- ja henkilötasolla?
Itsestään selviä eivät ole myöskään keskustan ajatukset. Keskusta on ammoisista ajoista lähtien kyennyt hallituksesta käsin vaalimaan peruskannattajakuntansa etuja paremmin kuin mikään muu puolue, mutta galluparviot laahaavat niin alhaalla, että moni keskustapoliitikko näkee puolueensa tulevana nelivuotiskautena oppositiossa kannatusta haalimassa.
Pois jääminen on kuitenkin myös riski. Jos suosio ei kasvakaan, vanhalla vallankäyttäjällä voi olla edessään pitkä oppositiotaival.
Vihreillä ja vasemmistoliitolla on hallitushaluja. Mutta voiko taantuma-Suomen hallituksella olla sellainen ohjelma, että se sopii aina ”hyvän puolelle” asettuville poliittisille liikkeille?
Merkillisin tilanne taitaa olla perussuomalaisilla. Puolue ampuu kovilla ja suosio on ollut kasvussa. Mutta ihan oikeastiko persut ajattelevat löytävänsä kumppanin, joka myös haluaa eroon EU:sta, tai joka hyväksyy täysin epäinhimillisen maahanmuuttopolitiikan? Ehkä puolueen tavoite on olla suurin, mutta vastuuseen ei vaikeana aikana haluta, vaan neuvottelut hirtetään asiakysymyksiin. Sellainen taktiikka mahdollistaa myös nykypäivänä muotiin tulleen uhriutumisen.
Ensi huhtikuun jälkeisenä ajanjaksona Suomi tarvitsee hallituksen, jolla on uskallusta. Aika moni puolue näyttää ainakin vaalipuheissa uskovan edelleen jakopolitiikkaan. Mutta voi olla, että kansalaiset ovat kriisitietoisimpia kuin poliitikot. Vaalien jälkeen saattaa sittenkin viisainta noudattaa vanhan asianajajan ohjetta nuorelle kollegalleen: ”Jos muu ei auta, yritä lopuksi totuutta.”
