Tapa, jolla presidentti Vladimir Putin on tällä viikolla juhlistanut tsaari Pietari Suuren 350-vuotispäivää, paljastaa professori Vladimir Gelmanin mielestä sen, että Venäjän päämääränä kansainvälisessä politiikassa on vallata mahdollisimman paljon muiden valtioiden alueita.
Neuvostoliiton kokemukset kuitenkin hänen mukaansa osoittavat, että näennäisesti menestyksekkäät valloitusretket saattavat lopulta kääntyä itseään vastaan jopa kohtalokkain seurauksin.
– Vuonna 1939 Neuvostoliitto aloitti talvisodan, joka on Venäjällä tunnettu Suomen sodan nimellä, työntääkseen rajansa kauemmas Leningradista ja pystyttääkseen Suomeen [Otto-Wille] Kuusisen nukkehallituksen, Helsingin yliopiston Venäjän politiikan professori Gelman kirjoittaa aihetta käsittelevässä Facebook-päivityksessään.
Rajan siirtämisessä neuvostodiktaattori Josif Stalin lopulta – puna-armeijan raskaista tappioista huolimatta – onnistui, mutta hanke Suomen laillisen hallituksen syrjäyttämisestä kuivui kokoon.
– Tämän voiton seurauksena Suomi, joka oli menettänyt 10 prosenttia alueestaan, kuitenkin liittyi vuonna 1941 [jatko]sotaan Saksan puolella Neuvostoliittoa vastaan. Se johti Leningradin saartoon, Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan miehittämiseen ja taisteluihin luoteisrintamalla, Gelman sanoo.
– Jos Neuvostoliitto ei olisi pyrkinyt anastamaan osaa Suomen alueesta, vaan varmistanut diplomatian avulla Suomen ystävällismielisen puolueettomuuden, mikä olisi ollut täysin mahdollista, koko suuren isänmaallisen sodan kulku olisi muodostunut Neuvostoliiton kannalta paljon vähemmän dramaattiseksi, hän toteaa.
”Vallatut alueet eivät ole pesukoneita”
Vielä merkittävämpi esimerkki Kremlin tekemistä virhearvioista oli Gelmanin mukaan Länsi-Ukrainan liittäminen Neuvostoliittoon sen jälkeen, kun Puola oli vuonna 1939 jaettu Neuvostoliiton ja natsi-Saksan kesken Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan pohjalta.
– Tämän alueliitoksen tuloksena Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan yhdistettiin alueita, jotka olivat Neuvostoliitolle epäystävällisiä ja joita neuvostojohto ei kyennyt alistamaan, hän sanoo.
– Ei ole yllättävää, että Länsi-Ukrainasta muodostui perestroikan kaudella Ukrainan kansallisuusliikkeen nousun keskus, jolla oli keskeinen rooli sen levittäytymisessä myös muille Ukrainan alueille, hän toteaa.
Juuri Ukrainan halu itsenäistyä teki Gelmanin mukaan Neuvostoliiton romahtamisen vuonna 1991 lopulta väistämättömäksi.
– Muilta valtioilta anastetuissa alueissa on merkittävää se, että niitä ei voi viedä mukanaan eikä siirtää toiseen paikkaan, kuten ukrainalaisista kodeista peräisin olevia pesukoneita, joita venäläissotilaat ovat lähettäneet perheilleen eri puolille Venäjää, hän sivaltaa.
