EU:ssa on metsäasioiden osalta käsillä tärkeät hetket. Suomelle asia on useaa jäsensisarta ja -veljeä paljon merkityksellisempi. Ala työllistää suoraan ja välillisesti lähes 100 000 ihmistä ympäri Suomen, ja metsäteollisuuden osuus maamme tavaraviennistä on liki 20 prosenttia. Tämä on tärkeä pitää mielessä EU-pöydissä, kun Suomi pohtii omaa vaikuttamistaan metsiä koskeviin aloitteisiin.
Pääosa nykyisen komission metsiä koskevista aloitteista on jo annettu, ja ne ovat nyt jäsenvaltioista koostuvan neuvoston ja Euroopan parlamentin käsissä. Pöydällä ovat muun muassa metsien hiilinieluja koskeva LULUCF-asetus, uusiutuvan energian direktiivi sekä metsäkatoa ja metsien tilan heikentymistä koskeva asetus. Unohtaa ei voi myöskään EU-rahoituslainsäädännön alla valmisteltavaa taksonomiakriteeristöä, joka kattaa luonnon monimuotoisuuden edistämisen metsätaloudessa. Valmistelu aiheutti melkoisen kritiikkiryöpyn viime syksynä. Työryhmä nimittäin ehdotti, että metsäomistajan täytyy laittaa 20 prosenttia metsäalastaan suojeluun ja lopullakin alueella metsätalouden harjoittaminen olisi hyvin tiukkojen kriteerien ohjaamaa.
Lisäksi komissiolta on tulossa vielä ainakin ehdotukset ennallistamisasetukseksi, maaperäasetukseksi ja metsätietoa koskevaksi lainsäädännöksi. Vauhti pyörryttää paatuneintakin EU-lobbaria.
Nyt on olennaista muistaa EU-asetuksen ja direktiivin ero: asetus on suoraan jäsenvaltioissa sovellettavaa lainsäädäntöä, kun taas direktiivin toimeenpanossa jäsenvaltioilla on liikkumavaraa ottaen huomioon kansalliset erityispiirteet. Onko siis oikein, että Brysselin päästä kerrotaan metsäkatoasetuksella, mitä metsien hyvä tila tarkasti tarkoittaa Suomessa, Saksassa, Portugalissa tai Atlantin takana Kanadassa?
Lainsäädäntöehdotusten haasteellisuus piilee myös alemman asteisissa säädöksissä. Esimerkiksi niin sanottuja delegoituja säädöksiä komissio antaa mielellään, koska niissä sillä on iso valmisteluvalta. Uusiutuvan energian direktiivissä komissio haluaisi määritellä tarkasti, millaista puuta energiantuotannossa saisi käyttää. Tätä valtaa ei komissiolle tule antaa. Uhkana nimittäin on, että komissio alkaa pikkuhiljaa ohjailla puun muutakin loppukäyttöä.
Aloitteiden valmisteluun kuuluu aina paljon tunnetta. Erityisen tunteikas asia ovat avohakkuut. Tunnekuohuilta ei ole välttynyt edes liettualainen ympäristökomissaari Virginius Sinkevičius. Hän on todennut, että ei pidä avohakkuista, mutta ei voi niitä kokonaan kieltääkään. Tämä onkin ollut ”hyvä ja tasapainoinen” tunnetila jatkokeskustelulle niin EU:ssa kuin kansallisesti.
Euroopan parlamentissa avohakkuuvastaisuus on myös vahvaa. Takana on kapea-alainen näkemys siitä, mitä avohakkuiden kieltäminen metsien talouskäytölle useissa maissa tarkoittaisi. Esimerkiksi Suomessa se todellisuudessa tarkoittaisi metsien kasvun pitkän aikavälin heikentymistä, kuusettumisen kiihtymistä, juurikääpäriskin kasvamista, puun saatavuuden vähenemistä ja sitä kautta tuotannon supistamista. Luonnon monimuotoisuudenkaan näkökulmasta avohakkuiden kieltäminen ja siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen ei olisi autuaaksi tekevä. Samat toimet luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tarvitaan niin jaksollisen kuin jatkuvan kasvatuksen metsissä.
Ennen kuin nämä paketit saadaan maaliin, kukaan ei tiedä, miten metsiä muutaman vuoden päästä voidaan Suomessa käyttää. Metsäsektori elää siis tilanteessa, jossa toisaalta globaalit megatrendit, kuten ilmastonmuutos, väestönkasvu ja väestön ikääntyminen sekä kaupungistuminen janoavat vastuullisia puupohjaisia ratkaisuja ja toisaalta metsien käyttöä halutaan EU:sta käsin rajoittaa erittäin voimakkaasti.
Suomen hallitus ei valitettavasti ole ollut metsiin liittyvissä asioissa yksimielinen. Kantojen valmistelu on ollut hidasta, kun ensin väännetään virkamiestasolla ja sitten vielä poliittisten päättäjien toimesta. Kannat ovat lisäksi olleet tulkinnanvaraisia riippuen siitä, onko Brysseliin matkannut ympäristö- vai maa- ja metsätalousministeri. Hitaus ja epämääräisyys ovat syöneet tehoa Suomen vaikuttamiselta.
Pääministeri otti onneksi vahvasti kantaa taksonomian ilmastokriteereihin, ja nyt tarvittaisiin pääministeriltä jälleen tiukkaa otetta. Nyt päätetään, millainen on suomalaisen ja eurooppalaisen metsäteollisuuden tulevaisuus globaaleilla markkinoilla!
