Puolueet ovat aloittaneet valmistautumisen kuntavaaleihin. Ehdokashankinta on menossa, mutta siinä onnistuminen ei ole itsestäänselvyys. Kuntien talous ui syvissä vesissä. Tarjolla on vain vaikeita ja erittäin vaikeita asioita ratkottavaksi.
Suomalainen kuntahallinto on järjestetty niin, että virkamiehet esittelevät ja luottamushenkilöt päättävät. Pari vaalikautta sitten järjestelmä sai kuitenkin uuden piirteen. Muutamat kunnat ovat ottaneet käyttöön läntisen Euroopan peruja pormestarijärjestelmän.
Pormestariajattelua vauhditti suurten kaupunkien tapa valita kaupunginjohtajat ja apulaiskaupunginjohtajat puhtaasti poliittisin perustein. Ajateltiin, että kun pormestari valitaan poliitikkojen joukosta, niin uusi järjestelmä on avoimempi kuin vanha, jossa kaupunginjohtajilla oli selkeä poliittinen kytkentä, vaikka kuntalaki ei sellaista tuntenut.
Jo nyt on kuitenkin nähtävissä, että pormestarijärjestelmä ei ole ongelmaton. Syitä on monia. Muualla Euroopassa on eletty ja osin eletään edelleen, kaksipuoluejärjestelmässä. Maiden hallitukset on joko porvari- tai sosialistivetoisia, kuten ovat myös suurimmat kaupungit. Suomi sen sijaan on maa, jossa yhteistyötä tehdään hyvin vaihtelevin kokoonpanoin, erityisesti kuntamaailmassa. Sellaiseen kulttuuriin pormestari istuu huonosti.
Suurin ongelma ja kasvava ongelma tulee kuitenkin henkilökysymyksistä. On lapsellista kuvitella, että edes suurissa kaupungeissa riittäisi kuntavaalista toiseen pystyviä ehdokkaita. Kyse ei ole tehtävän arvostuksesta, tai palkkauksesta. Mutta, jos vaativista tehtävistä hyppää kokoaikaisesti politiikkaan, ei paluu neljän vuoden jälkeen ole ollenkaan varmaa, pikemminkin päinvastoin. Epävarmuus karsii ehdokasvalikoimaa kovalla kädellä.
Ei ole epäselvää, etteikö Jan Vapaavuori johtaisi Helsinkiä, tai Lauri Lyly Tamperetta. Mutta minulla on kokemuksia muunkinlaisesta todellisuudesta. Erään kerran olin kunnanjohtajien neuvottelussa, mukana myös yksi pormestari. Pormestari söi meidän muiden kanssa lounaan, mutta kun mentiin asiaan, eteisestä tuli kansliapäällikkö ja otti pormestarin paikan. Kansliapäälliköt ja konsernijohtajat ovat tehtäviensä tasalla olevia virkamiehiä ja usein veronmaksajien paras turva, mutta jos valta siirtyy heille pormestarin sijasta, kyse on kansanvallan irvikuvasta. Ja juuri demokratia on ollut yksi syy, miksi pormestarijärjestelmää on puollettu.
Oma lukunsa on apulaispormestarit. Ainakin suurissa kaupungeissa haetaan poliittista tasapainoa apulaispormestareilla. Heidän roolinsa on kuitenkin hyvin epäselvä. He eivät ole apulaiskaupunginjohtajien korvikkeita, vaan usein valtuustoryhmiensä puheenjohtajia, eivätkä vastaa tekemisistään pormestarille. Ainakin ulkoapäin sellaista johtamisjärjestelmää on vaikea ymmärtää.
Jotta pormestari menestyisi tehtävässään ja olisi uskottava, hänen tulisi täyttää kaupunginjohtajan pätevyysvaatimukset. Sama koskee apulaispormestareita. Jos niin ei ole, kyse on enemmän päätoimisista luottamushenkilöistä, jotka haluavat vain nousta uuden järjestelmän myötä vihreälle oksalle.
Ymmärrän pormestarijärjestelmän jollakin lailla Suomen aivan suurimmissa kaupungeissa, mutta ainakin pieniä- ja keskisuuria kuntia varottaisin. Virkatoimet ja politiikka kannattaa pitää edelleen erillään. Se on myös kuntalaisten etu.
