Iranin korkein uskonnollinen johtaja ajatollah Ali Khamenei sanoo Iranin ”läimäyttävän” Yhdysvaltoja päihittämällä Iranille asetetut talouspakotteet, kertoo uutissivusto Radio Free Europe.
– Me päihitämme pakotteet, ja niiden kukistuminen on Amerikan tappio, Khamenei sanoi Teheranin Azadi-stadionilla pitämässään puheessa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi Iranille uusia pakotteita sen jälkeen, kun hän keväällä ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän Iranin kanssa solmitusta ydinsopimuksesta. Sopimuksen on määrä varmistaa, että Iran ei kehitä ydinasetta. Vastineeksi purettiin Iranille ydinohjelman takia määrättyjä pakotteita.
Asteittain palautettujen pakotteiden tarkoituksena on pysäyttää Iranin öljynvienti.
Khamenein mukaan Iranin kansan tilanne on hankala talousongelmien vuoksi.
– Talouspakotteet ovat kuitenkin heikompia kuin kansantaloutemme.
Kansainvälinen tuomioistuin vaatii Yhdysvaltoja lievittämään Iranin vastaisia pakotteita.
Yhdysvallat reagoi tähän purkamalla maiden vuonna 1955 solmiman talous- ja ystävyyssopimuksen.





