Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti omistamassaan sosiaalisen median palvelu Truth Socialissa Yhdysvaltojen aloittaneen laajan sotilasoperaation Iranissa.
Videolla Trump sanoo, että operaation tavoitteena on puolustaa yhdysvaltalaisia Iranin aiheuttamalta välittömältä uhalta.
– Me tulemme tuhoamaan heidän ohjuksensa ja polttamaan heidän ohjustehtaansa maan tasalle, Trump sanoi yli kahdeksan minuuttia kestävällä videolla.
Trumpin mukaan Iran on myös jatkanut ydinohjelmaansa. Yhdysvaltain presidentin mukaan Iranin ohjukset uhkaavat myös Euroopan maita.
Videolla Trump kehottaa myös Iranin kansaa vaihtamaan maansa hallinnon. Hän kehottaa myös Iranin vallankumouskaartin sotilaita luopumaan aseista.
Trumpin mukaan sotilasoperaatio Iranissa voi johtaa myös yhdysvaltalaisten sotilaiden kuolemiin.