Toisinaan yhteiskunnallisessa keskustelussa jää valtaisia katveita, joihin päivänvalo ei yllä. Yksi pimento on lobbaus ja lobbausyritysten ryväs.
Näitä yrityksiä ovat muun muassa Miltton, Ellun kanat, Rud Pedersen Public Affairs, Kreab ja sekä Tekir.
Näistä voidaan jo puhua vaikutusvaltateollisuutena, varjo-operaattoreina, poliittisina välikäsinä, pääsy-, taustahuone- sekä kierto- ja vaikutuskaupustelijoina.
Nimen tasolla yritykset ovat tuttuja, mutta niiden ydintoiminnoista juuri kellään ei ole kunnon käsitystä.
Kuvaa suomalaisen poliittisen journalismin nykyistä kunnianhimottomuutta, että näistä yrityksistä ei juuri ole julkaistu kartoittavia analyysejä missään mediassa. Lobbaukseen nyt liittyvä mystiikka pitää purkaa.
Mielenkiintoisinta näissä yrityksissä on se, mitä ne yrittävät salata.
Lobbauksen kielteiset seuraukset ovat hyvin tiedossa: voimavarojen tuhlaaminen sillä pääomaa ja työvoimaa ei lobatessa käytetä optimaalisesti, vaan niitä kohdennetaan tehottomasti, innovaatiot hidastuvat, uusien toimijoiden pääsy markkinoille vaikeutuu eli kilpailu vähenee, verotuet johtavat verotukselliseen tuhlaukseen, ja politiikka muuttuu epävarmemmaksi, joka johtaa investointien vääristymiseen.
Lobbarit elävät hämärässä
Mitä lobbausfirmat oikein tekevät?
Lyhyt vastaus: harva tietää, varsinkaan niiden ulkopuolella.
Tyypillisesti firmat pyrkivät suoranaisesti salaamaan toimensa. Salaaminen ei koske vain liiketoimintaa.
Tavallisella, asioita yleensä seuraavalla kansalaisellakaan, ei ole asiasta oikein mitään käsitystä.
Lobbarit elävät hämärässä. Päivänvalo kauhistuttaa heitä. ”Auringonvalo on paras desinfiointiaine”, kerrotaan USA:n korkeimman oikeuden tuomarin Louis Brandeisin todenneen.
Poliittisessa vaikuttamisessa ”auringonvalo” tarkoittaa julkisuutta siitä, kuka lobbaa, kuka sen maksaa ja mitä lobbauksella tavoitellaan ja saavutetaan.
Lobbaus eli edunvalvonta ja vaikuttajaviestintä on eturyhmien, kuten yritysten ja järjestöjen, epävirallista ja suunnitelmallista pyrkimystä vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja päätösten toimeenpanoon. Lobbausten kohteina ovat tyypillisesti poliittiset päättäjät ja virkamiehet, mutta muutkin todelliset päättäjät voivat tulla kohteiksi.
Lobbauksen tarkoituksena on pitää yhteyttä päättäjätahoihin suhdetoimintatarkoituksessa johonkin vireillä olevaan tai tulevaan asiaan vaikuttamiseksi.
Termille lobbaaja on ehdotettu lukuisia suomennoksia, mutta mikään niistä ei ole yleistynyt: aulailija, edunkärkkyjä, käytävisti, taustaaja, vierivaikuttaja, vänkääjä.
Lobbarit ovat käytäväkuiskaajia, kulissivaikuttajia, narunvetäjiä, kabinettipelureita, mielipidekauppiaita sekä verkostoveijareita.
Lobbaajia inhotaan, koska he asettavat varakkaiden erityisintressit yleisen edun edelle ja käyttävät rahaa vaikuttaakseen politiikkaan. He suosivat yrityksiä kansalaisten kustannuksella ja heikentävät luottamusta demokraattisiin prosesseihin sekä edistävät lahjontaa.
Yleisellä tasolla lobbausfirmoista tiedetään, että ne keskittyvät organisaatioiden ja yritysten edunvalvontaan, poliittiseen analyysiin ja sidosryhmäsuhteisiin. Osa keskittyy yhteiskuntapoliittiseen neuvonantoon. Ne tarjoavat vaikuttajaviestintää, yhteiskuntasuhteita ja auttavat asiakkaitaan, eritoten yrityksiä, ennakoimaan sääntelyä. Osa on erikoistunut vaativaan kriisiviestintään. Osa harjoittaa vaikuttajaviestintää ja sidosryhmäsuhteiden hoitoa.
Näiden yritysten rooli on kasvamassa. Eivät ne nytkään ole mitättömiä toimijoita. Esimerkiksi vuonna 2001 perustettu Miltton on nyt johtava pohjoismainen konsultointiyritys viestinnässä, johtamisessa, markkinoinnissa sekä sidosryhmäsuhteissa. Sen liikevaihto vuonna 2024 oli 43,3 miljoonaa euroa.
Lobbaus on nykyään ammattilaistunutta liiketoimintaa.
Vaikea kaksoisrooli
Lobbausyrityksillä on vaikea kaksoisrooli. Toisaalta ne palvelevat yksityisen tahon edunvalvontaa julkisten toimijoiden suuntaan. Toisaalta ne tarjoavat palvelujaan myös julkisille tahoille. Miten tällainen kaksoishatutus käytännössä voi toimia niin, että edes firma itse tietää kunakin ajanhetkenä, mitä isäntää se palvelee? Mikä takaa, että lojaliteetit ovat edes johdonmukaisia?
Keitä lobbausfirmoissa työskentelee? Huomattava joukko henkilöstöistään on entisiä poliittisia avustajia. Heidän runsaslukuisuutensa on saanut politiikan koiranleuat kutsumaan firmoja avustajien burn out all stars -joukkueiksi.
Sotilaallinen viisaus sanoo, että taktinen tieto vanhenee kolmessa kuukaudessa. Miten pitkään entinen avustaja on nykyiselle työnantajalleen hyödyllinen?
Ystävät pitää hankkia ennen kuin heitä tarvitsee. Ovatko entiset avustajat enää hyödyllisiä, kun entiset avustettavat ovat vaihtuneet?
Aika monesta julkisen sektorin yksiköstä voi aiheellisesti kysyä, mikä sen varsinaista ydinosaamista on, kun suuri osa toiminnoista ostetaan kehnolla ostajaosaamisella ulkoa julkisina hankintoina?
Lobbauksen ydintä on edunvalvonta. Sen peruskaava on yksinkertainen: edut meille, kustannukset muiden maksettaviksi.
Viestintätoimistojen nimet vilahtavat julkisuudessa, kun käy ilmi jonkun kriisiin ajautuneen tahon ostaneen viestintätoimistolta viestintäpalveluja. Neuvot ovat yleensä kalliita ja kehnonpuoleisia sikäli, että ne ovat ilmeisiä liki jokaiselle valveutuneelle kansalaiselle: puhu totta, vaikka et koko totuutta kertoisikaan. Älä valehtele. Kerro heti kaikki oleellinen. Älä jää jankkaamaan ja uhriutumaan. Älä selitä, vaan kerro pyytäväsi anteeksi.
Valtiontalouden tarkastusviraston ylläpitämään Suomen avoimuusrekisteriin ilmoitetaan eduskuntaan ja ministeriöihin kohdistuvasta vaikuttamistoiminnasta sekä sen neuvonnasta. Avoimuusrekisterissä on 1215 rekisteröityä organisaatiota. Tavoitteena on parantaa päätöksenteon läpinäkyvyyttä, torjua epäasiallista vaikuttamista sekä vahvistaa kansalaisten luottamusta valtionhallintoon ja demokratiaan.
Tiedossa ei ole, miten hyvin tai huonosti näissä tavoitteissa on toistaiseksi onnistuttu.
Raportointivelvoite ei paljasta koko totuutta
Vuoden 2024 alussa voimaan tullut avoimuusrekisterilaki velvoittaa lobbausta harjoittavat organisaatiot raportoimaan toiminnastaan. Raportointivelvoite on varsin vaatimaton. Velvoite koskee lopulta varsin harvoja tahoja. Esimerkiksi osa-aikaiset lobbarit on rajattu raportoinnin ulkopuolelle. Ei kaikki lobbaus Suomessa todellakaan suuntaudu eduskuntaan tai ministeriöihin. Vaikuttaa halutaan muuallekin.
Lobbaukseen käytetään Suomessa paljon aikaa ja rahaa, joten on syytä olla perillä siitä, millaisia pelaajia lobbausfirmat todellisuudessa ovat ja millaisia operaatioita ne junailevat sekä missä määrin ne vaikuttavat päätöksiin ja niiden toimeenpanoon.
Nyt suurella yleisöllä ei ole käsitystä siitä, eroavatko lobbausyritysten itsestään luomat kiiltokuvat todellisuudesta. Todennäköisesti eroavat.
Mutta ei lobbausyritysten asiakkaillakaan ole pätevää käsitystä siitä, miten tuloksellista lobbauspalvelujen ostaminen on. Mitään yleispäteviä mittoja lobbauksen tehokkuudesta ja tuottavuudesta ei ole. On vaikea mitata, miten tehokasta ja tuottavaa lobbaus eli suhmurointi, kuiskuttelupolitiikka, kabinettivaikuttaminen, pöydänaluspolitiikka ja sidosryhmäpyöritys sekä etupiiripeli ovat.
Onneksi kaikki lobbaus ei välttämättä ole maksajalleen kannattavaa.