Kun neljän vuoden komennus Suomen suurlähettiläänä Moskovassa oli kesällä 2024 loppumassa, Antti Helanterä kävi katsomassa maan asevoimien keskusmuseossa supervallan sotahistorian tiivistymän.
Kyse oli Ukrainan sodan esittelystä:
– Pari huonetta museosta täyttänyt uusi näyttely maalasi sodan tietysti joksikin aivan muuksi: naisia ja lapsia suojelevaksi erityisoperaatioksi. Se, että hyökkäyssotaa verrattiin Venäjän ja Neuvostoliiton aiempiin sotiin, häpäisi nekin museossa esitellyt aiemmat sodat, joista oli mahdollista löytää jonkinlainen oikeus tai järki, diplomaatti toteaa kirjassaan.
Helanterä näki Moskovassa valtakunnan sielunelämän kovettumisen ja valmistautumisen talven 2022 yritykseen vallata Ukraina. Hän kertoo katsoneensa Venäjän historian jatkumoa ja kronikkaa kuin Quentin Tarantinon elokuvia: kiehtovia juonia, hyvin rakennettuja henkilöhahmoja ja säännöllisin välein silmitöntä väkivaltaa.
Matka Moskovan 1990-surkeudesta kesän 2024 auringonpaisteeseen ja sodasta huolimatta jatkuvaan kulutusjuhlaan on pitkä ja muutos suunnaton.
Helanterä pääsi aitiopaikalle Pietariin jo vuonna 1996 pääkonsulaatin viisumiyksikön kesäapulaisena. Koulussa hankittu kielitaito ja opiskelut toivat palkkion. Hän oli kokeva presidentti Boris Jeltsinin hortoilun, taloustoivon orastamisen ja vuosituhannen lopulla Vladimir Putinin nousun. Suuren ja mahtavan valtion hajoaminen aiheutti katumuksen ja katkeruuden.
Kommunismi vaihtuu uuteen pahaan
Vaikka kommunismin pelko eli vielä vuosituhannen alussa, Putinin nousu takasi kurin ja johtajavallan. Silti Antti Helanterän muistiinmerkinnöistä paistaa vanha mätä sosialismi.
Kun kyse oli vuoden 2012 Aasian maiden huippukokouspaikan rakentamisesta Vladivostokissa, sinne tarvittiin myös silta. Jo alku näytti, että paikalla varastettiin tolkuttomasti. Vladimir Putin esitti vaatimuksen: ”Voisitko tehdä niin, että varastettaisiin vähän vähemmän, mutta rakennettaisiin ajoissa valmiiksi. Prioriteetti on rakentaa ajoissa valmiiksi. Ymmärsitkö?” Niin Venäjä toimi sekä sodassa että rauhassa.
Putinin valtaantulon yksi korjausliikkeen elementti oli kirjoittamaton yhteiskuntasopimus. Se antoi kansalaisille laajat oikeudet kuluttajina ja mahdollisuuden yrittäjinä, jotka halusivat. Sopimukseen ei kuulunut poliittisen kansanlaisen oikeuksia eikä ihmisoikeuksien suojaa.
– Niitä ei 2000-luvun alkuvuosina heti kokonaan evätty, mutta poliittinen kenttä muuntui vaihtoehdottomaksi ja luotaantyöntäväksi, ja suuntaa näytettiin varoittavin esimerkein. Se että tähän tyydyttiin, osoittautui yhden sukupolven historialliseksi virheeksi, Helanterä muotoilee.
Ukrainasta tulee pakkomielle
Kirjan sisältämät päiväkirjamerkinnät kertovat Moskovan suurlähettiläämme omista ajatuksista ja hänen tapaamiensa henkilöiden reaktioista, ilmapiirin muuttumisesta. Ukrainan valloituksen epäonnistuminen osoittautuu pettymykseksi, mutta Kreml ei myönnä suurta munaustaan.
Se suojelee virhettään juuri siten, miten hyökkäyssotia perustellaan. Moskova kivettyy, pelon ilmapiiri valtaa tunnelman. Eliitti harmittelee elämäntyylinsä rajoittumista. Suut tukitaan.
Helanterä toteaa Moskovan komennuksensa loppuvaiheessa, ettei Venäjän kanssa asioidessa voi olettaa, että vastassa olisi totuus. Aiemmin kriittisesti suhtautuneet turvasivat asemansa siirtymällä isänmaan linjoille. Yhteiskunnan paine ajaa tukemaan sotaa. Koko Putinin valta-aika – siis kokonainen sukupolvi – on kasvatettu vihaamaan länttä.
Kirjassaan Helanterä nimeää neljä avainryhmää, jotka hän on tunnistanut. Informoidut sisäpiiriläiset myöntävät sotaan lähdön turmiollisuuden, vaan eivät usko kompromissiin ja toivovat länneltä Venäjän vaatimusten ymmärtämistä. Toinen ryhmä on ahdistunut lukeneisto, joka ei kanna syyllisyyden tunteita sodasta, mutta harmittelee yhteyksien katkeamista.
Kolmantena ovat voimiensa tunnossa olevat äärimieliset, tämän hetken haukat ja neljäntenä marginaalissa vainottuina ja valtavirran epäilemät syrjäytyneet liberaalit.
Kun kirja päätyy tuumailemaan Venäjän tulevaisuutta, arvailusta tulee Suomen, Euroopan ja koko läntisen maailman ihmettelyä. Lännen eripuraisuus ja vastuun pakoilu, molempien osapuolten arvaamattomuus liki venäläisen ruletin riskitasoille saakka vievät uskoa paremmasta ja korostavat huonoihin vaihtoehtoihin valmistautumisen välttämättömyyttä. Loppu on kuin pitkä kirosana:
– Riskit ovat kaikille liian suuret. Tie mihin tahansa toiseen järjestelmään kulkee suuren epävarmuuden ja synkän ryteikön läpi, eikä 1990-lukua haluta toistaa. Se voi toistua käymistilana ja omaisuuden uusjakona, mutta ilman oikeusvaltiota ja reformeja… Jos Venäjällä jotakin länsimaata ja sen järjestelmää katsotaan itselle sopivana, se on pikemminkin MAGA-lainen Yhdysvallat: vahva johtaja ja ideologia, jossa hipeille annetaan huutia, puhutaan jumalasta, ihannoidaan voimaa ja väkivaltaa, perinteisen perhearvot ovat tunnelmavalaistuksessa, korostetaan suvereniteettia, omasta maasta ollaan ylpeitä ja sen puolesta ollaan valmiita sotimaan, ex-suurlähettiläs sanoo.
Antti Helanterä: Muistiinmerkintöjä Moskovasta. Siltala 2026.