Perusopetuksen jälkeisten koulutusten yhteishaku alkaa 17. helmikuuta, kertoo Opetushallitus. Hakuaika jatkuu 17. maaliskuuta saakka.
Yhteishaussa voi hakea yhdellä hakulomakkeella kaikkiin perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin. Hakeminen tapahtuu Opetushallituksen Opintopolku-palvelussa, jonka pistelaskurilla voi myös arvioida omia sisäänpääsymahdollisuuksiaan. Haussa ovat nyt ensimmäistä kertaa myös opiskelupaikat englanninkielisessä lukiokoulutuksessa.
Yhteishaku on tarkoitettu perusopetuksen päättäville ja ilman tutkintoa oleville hakijoille. Oppivelvollisten kohdalla kyseessä on pääväylä hakeutumisvelvoitteen täyttämiseen: oppivelvollisen on ennen perusopetuksen viimeisen vuosiluokan päättymistä hakeuduttava toisen asteen koulutukseen, nivelvaiheen koulutukseen tai muuhun oppivelvollisuuden piiriin kuuluvaan koulutukseen.
Ammatillisen tutkinnon, korkeakoulututkinnon tai lukion jo suorittaneet hakevat jatko-opintoihin jatkuvan haun kautta.
Yhteishaussa haettavana olevat koulutukset ovat ammatilliset perustutkinnot, lukiokoulutus, tutkintokoulutukseen valmentava TUVA-koulutus, vaativan erityisen tuen perusteella järjestettävät ammatilliset perustutkinnot sekä TUVA-koulutus, työhön ja itsenäiseen elämään valmentava TELMA-koulutus ja kansanopistojen oppivelvollisille tarkoitetut opistovuosi-linjat.
Korkeakoulujen yhteishaku alkaa myöhemmin keväällä.
Yhteishaussa on tarjolla yli 90 700 opiskelupaikkaa
Yhteishaussa on tarjolla yhteensä yli 90 700 opiskelupaikkaa, joista 38 800 paikkaa ammatilliseen ja 42 500 lukiokoulutukseen. Ruotsinkielisissä ammatillisissa perustutkinnoissa on haettavana 1 970 ja ruotsinkielisessä lukiokoulutuksessa 3 220 aloituspaikkaa.
Syksystä 2026 lähtien on mahdollista suorittaa englanninkieliseen ylioppilastutkintoon johtava lukiokoulutus englannin kielellä. Englanninkielinen lukiokoulutus on tarkoitettu Suomessa asuville, peruskoulun tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen suorittaneille henkilöille, joiden suomen tai ruotsin kielen taito ei riitä lukio-opinnoista suoriutumiseen. Tämän kevään yhteishaussa englanninkielistä lukiokoulusta on tarjolla 170 aloituspaikkaa seitsemässä lukiossa.
TUVA-koulutuksessa on yhteensä 5 120 aloituspaikkaa, joista 170 ruotsinkielisessä koulutuksessa. TUVA-koulutus on tarkoitettu hakijoille, jotka tarvitsevat valmentavaa koulutusta ennen tutkintokoulutukseen hakeutumista. TUVA-koulutuksen aikana voi korottaa perusopetuksen päättötodistuksen arvosanoja sekä suorittaa lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opintoja.
Vaativan erityisen tuen perusteella järjestettävät koulutukset on tarkoitettu hakijoille, jotka tarvitsevat tukea vaikean oppimisvaikeuden, vamman tai sairauden takia. Nämä koulutukset järjestetään useimmiten erityisoppilaitoksissa ja tarjolla on noin 2 540 aloituspaikkaa, joista 60 on ruotsinkielisessä koulutuksessa. Vaativana erityisenä tukena järjestettäviin ammatillisiin perustutkintoihin on noin 940 aloituspaikkaa. Erityisoppilaitoksissa on myös noin 930 aloituspaikkaa TUVA-koulutukseen ja noin 670 paikkaa TELMA-koulutukseen.
Kansanopistojen oppivelvollisten opistovuosilinjoilla on tarjolla yhteensä 1 790 aloituspaikkaa.
Arvioi mahdollisuutesi pistelaskurin avulla
Opintopolusta löytyy pistelaskuri, jonka avulla hakija voi arvioida omat valintapisteensä yhteishaussa. Hakija voi verrata omia pisteitään alimpiin pisteisiin, joilla hakukohteisiin on aikaisemmin hyväksytty, ja arvioida tältä pohjalta omia sisäänpääsymahdollisuuksiaan.
Kiinnostavia hakukohteita voi myös lisätä suosikeiksi ja valita niitä tarkempaan vertailuun uuden vertailutoiminnon avulla. Suosikkeihin lisätyt hakukohteet voi siirtää suoraan hakulomakkeelle.
Valinnoista kerrotaan aikaisintaan 11. kesäkuuta
Yhteishaussa hakija voi esittää 1–7 hakutoivetta, jotka hän asettaa mieluisuusjärjestykseen. Hakija valitaan järjestyksessä ylimpänä olevaan hakutoiveeseen, johon hänen valintamenestyksensä riittää. Hakutoiveita voi muuttaa vain hakuaikana.
Oppilaitokset voivat järjestää pääsykokeita tai haastatteluja hakijoille. Oppilaitos voi myös arvioida hakijan kielitaidon, jos tarpeen. Oppilaitokset kutsuvat hakijat pääsykokeisiin huhtikuun aikana.
Oppilaitokset julkaisevat opiskelijavalinnan tulokset aikaisintaan 11. kesäkuuta.