Toimeentulotukeen on tullut helmikuun alussa lainmuutos, jonka seurauksena tuen perusosaa leikataan kaikilta 18 vuotta täyttäneiltä 2–3 prosenttia maaliskuusta alkaen. Kela kertoo muutoksesta tiedotteessa.
18 vuotta täyttäneiden yksin asuvien sekä vanhempansa luona asuvien perusosaa leikataan kolme prosenttia ja muiden 18 vuotta täyttäneiden perusosaa kaksi prosenttia. Esimerkiksi yksin asuvalla 18 vuotta täyttäneellä leikkaus tarkoittaa, että perusosa pienenee lähes 18 euroa kuukaudessa.
Toimeentulotuen uudistus on kirjattu pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmaan. Uudistuksen tavoitteena on vähentää pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta ja selkiyttää toimeentulotuen roolia viimesijaisena tukena niille, jotka eivät itse kykene turvaamaan omaa ihmisarvoisen elämän edellyttämää toimeentuloaan.
Uudistukseen liittyy aiempaa tiukempi velvoite hakea toimeentulotukeen nähden ensisijaisia tukia sekä kokopäivätyötä, perusosan alentamisen uhalla. Uudistuksen tarkoitus onkin osaltaan se, että Kela saa ohjattua pelkän toimeentulotuen varassa olevat asiakkaat hakemaan heille kuuluvat ensisijaiset tuet ja edelleen ohjattua heidät tarvitsemiensa palvelujen piiriin.
Toisaalta uudistuksen tavoitteena on kasvattaa työllisyyttä ja vahvistaa julkista taloutta. Toimeentulotukimenoihin haetaan 70 miljoonan euron säästöjä.
Toimeentulotuen perusosan määrän muutos
| Hakija tai perheenjäsen | Perusosa ennen 1.3. (e/kk) | Perusosa 1.3. jälkeen (e/kk) | Muutos (e/kk) |
| Yksin asuva | 596,32 | 578,43 | – 17,89 |
| Yhteistaloudessa asuva yli 18-vuotias | 506,87 | 497,45 | – 9,42 |
| Yksinhuoltaja | 679,80 | 665,19 | – 14,61 |
| Vanhempiensa tai vanhempansa luona asuva yli 18-vuotias | 435,31 | 422,25 | – 13,06 |
| 10–17-vuotias sisarussarjan 1. lapsi | 417,42 | 417,63 | + 0,21 |
| 10–17-vuotias sisarussarjan 2. lapsi | 387,61 | 388,70 | + 1,09 |
| 10–17-vuotias sisarussarjan 3. lapsi ja kukin sitä seuraava | 357,79 | 359,78 | + 1,99 |
| Alle 10-vuotias sisarussarjan 1. lapsi | 375,68 | 375,98 | + 0,30 |
| Alle 10-vuotias sisarussarjan 2. lapsi | 345,87 | 347,06 | + 1,19 |
| Alle 10-vuotias sisarussarjan 3. lapsi ja kukin sitä seuraava | 316,05 | 318,14 | + 2,09 |
Taulukon tiedot: Kela