Sähkökatko pimensi kauppakeskuksen

Carunan mukaan katkoksen aiheutti kaivuri.
Carunan mukaan yli 400 asiakasta oli ilman sähköä. / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Carunan mukaan yli 400 asiakasta oli ilman sähköä. / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Espoossa perjantaiaamuna tapahtunut sähkökatko pimensi monia alueita Tapiolan ja Otsolahden ympäristössä.

Kauppakeskus Ainoa meni kokonaan pimeäksi, ja hissien kerrotaan hetkellisesti pysähtyneen ennen aamukymmentä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sähköverkkoyhtiö Caruna ilmoitti aamulla selvittävänsä sähkökatkon syytä ja aloittaneensa korjaukset. Yhtiöstä kerrottiin myöhemmin Ilta-Sanomille, että katkoksen aiheutti sähköjohtoon osunut kaivuri.

Kello 10.30 yli 400 asiakasta oli ilman sähköä. Tilanne palautui pitkälti normaaliksi klo 11:een mennessä, mutta kaikkien korjaustöiden arvioidaan olevan valmiita kello 14:ään mennessä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Caruna muistuttaa verkkosivuillaan, että sähkökatkojen aikana tulee aina käyttää portaita. Ne sähkölaitteet kannattaa sulkea, joiden ei halua naksahtavan päälle katkon jälkeen. Näitä voivat olla esimerkiksi liesi, uuni ja kiuas.

Jääkaapin ja pakastimen ovien avaamista tulee välttää. Pakasteet voi viedä pihalle, jos ulkona on pakkasta. Ovet ja ikkunat kannattaa sulkea, ettei lämpö pääse karkaamaan.

– Jos maahan on pudonnut sähköjohtoja, pysy niistä vähintään 20 metrin päässä. Kierrä kaukaa puut ja oksat, jotka koskettavat sähkölinjaan, Caruna ohjeistaa.

Useiden maiden jalostamot kilpailevat jäljellä olevista öjytoimituksista.
Energiakuljetusten häiriö uhkaa laukaista vakavimman energiakriisin sitten 1970-luvun.
Vieraaseen valtioon kytkeytyvä uhkaaja oli tiettävästi asettanut määräajan.
Mainos