EU suunnittelee Kiinan-paketeille uutta käsittelymaksua

Kiinteä lisämaksu voisi olla kaksi euroa.
Miesten vaatteita kiinalaisessa Temu-verkkokaupassa 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Miesten vaatteita kiinalaisessa Temu-verkkokaupassa 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

EU aikoo ryhtyä perimään kiinteää lisämaksua miljardeista pikkupaketeista, jotka saapuvat unionin alueelle pääasiassa Kiinasta. Asiasta kertoo Financial Times, jonka mukaan sääntö olisi isku verkkokauppajäteille, kuten Temulle ja Sheinille.

Euroopan komissio jakoi maanantaina luonnoksen käsittelymaksusta, FT:n mukaan kohdattuaan painetta jäsenvaltioilta, joiden tulliviranomaiset ovat pulassa 4,6 miljardin unioniin vuosittain saapuvan lähetyksen kanssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ehdotus ei aseta maksutasoa, mutta FT:n lähteet ovat arvioineet sen olevan noin kaksi euroa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Osalla rahoista katettaisiin tullauskuluja, mutta osa ohjautuisi EU:n budjettiin.

Kauppakomissaari Maroš Šefčovič on luvannut puuttua pakettien määrän kasvuun, joka on hänen mukaansa johtanut vaarallisten ja määräystenvastaisten tuotteiden määrän lisääntymiseen sekä EU:n vähittäiskauppiaiden valituksiin epäreilusta kilpailusta.

Tulli kertoi aiemmin, että Kiinasta Suomeen tuodun vähäarvoisen tavaraerän keskimääräinen arvo on 6,11 euroa.

Bart De Weverin mukaan EU:n on saatava käyttöönsä halpaa energiaa.
Vain 36 prosenttia muovipakkauksista lajitellaan oikein.
EU-maat ovat tiukentaneet viisumiehtoja venäläisille, mutta niitä myönnetään edelleen.
Mainos