Euroalueen inflaatio alle kaksi prosenttia – tällaista korkotasoa OP ennakoi ensi kesälle

Euroalueen inflaatioluvut kertovat hintapaineiden hellittämisestä.
Euroopan keskuspankin päärakennus Frankfurtissa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / DANIEL ROLAND
Euroopan keskuspankin päärakennus Frankfurtissa. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / DANIEL ROLAND

Euroalueen inflaatio oli syyskuussa 1,8 prosenttia.

Kokonaisinflaatio painui EKP:n tavoitteleman 2 prosentin vuositason alapuolelle ensimmäistä kertaa kesäkuun 2021 jälkeen. Inflaatio liikkui tavoitetason yläpuolella peräti 38 perättäistä kuukautta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Energian ja ruuan hintojen vaihtelusta puhdistettu pohjainflaatio oli syyskuussa 2,7 prosenttia.

Euroalueen inflaatioluvut kertoivat yhä selvemmästä hintapaineiden hellittämisestä antaen perusteita koronlaskusyklin pikaiselle jatkumiselle, toteaa seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen tiedotteessa.

– EKP on varoittanut, että inflaatio tulee uudestaan kiihtymään loppuvuoden aikana heikkojen viime vuoden vertailuarvojen poistuessa vuositason inflaatioluvuista. Ennakoimme inflaation uuden kiihtymisen jäävän tilapäiseksi ilmiöksi ja näemme hintapaineiden hellittäneen pysyvämmin, Hännikäinen arvioi.

EKP pysynee kuitenkin edelleen varpaillaan kovan palveluinflaation (4,0 prosenttia vuositasolla) ja Lähi-idän levottomuuksien luomien hintariskien seurauksena.

– Muutamme tuoreiden inflaatiolukujen julkaisun jälkeen EKP-näkemystämme ja odotamme keskuspankin laskevan talletuskorkoaan lokakuussa 0,25 prosenttiyksiköllä 3,25 prosenttiin. Näkemyksemme mukaan hintapaineiden hellittäminen sekä euroalueen vaisu talouskuva puoltavat koronlaskujen jatkumista jo lokakuun kokouksessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Odotamme koronlaskusyklin jatkuvan vaiheittaisena 0,25 prosenttiyksikön askelin ja ennakoimme talletuskoron saavuttavan 2,25 prosentin tason ensi vuoden syksyllä. Näemme siis EKP:lla merkittävästi rahapolitiikan kevennysvaraa, Hännikäinen toteaa.

EKP:n koronlaskusykli luo euribor-korkoihin jatkossakin laskupainetta.

– Ennakoimme 12 kuukauden euribor-koron laskevan nykyiseltä 2,75 prosentin tasolta maltillisesti, koska kyseinen viitekorko hinnoittelee jo EKP:n voimakasta koronlaskusykliä. Ennustamme 12 kuukauden euribor-koron painuvan 2,4 prosenttiin ensi vuoden kesään mennessä ja korkomarkkinat hinnoittelevat hieman reippaampaa laskuvaraa.

Heikki Pursiaisen mukaan Suomen julkisen talouden tulot ja menot on saatava tasapainoon.
Talouden piristyminen näkyy konkurssiluvuissa viiveellä.
Ekonomistin mukaan datakeskukset voivat piristää myös rakentamista.
Mainos