Ilta-Sanomat kertoo, että heti kun 1990-luvun alussa Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Vuosaaren perustamissuunnitelman, hankkivat venäläiset liikemiehet Denis Fokin ja Konstantin Suhin kiinteistön Mölandetilta läheltä satamaa. Kiinteistöltä on suora näköyhteys kansalliselle huoltovarmuudelle tärkeän sataman valtaviin etelälaitureihin.
Fokin on tunnetusti kytköksissä Kremlin lähipiiriin ja sen rahanpesuun. Kesällä 2020 myös Kreikan kansalaisuuden omaava Fokin hankki Saarijärveltä hotellikiinteistön, jonka lähellä sijaitsevat Puolustusvoimien televiestintämasto ja Tikkakosken varuskunta.
Venäläisten kiinteistöhankinnat ovat keskittyneet Vaalimaalta Helsinkiin vievän valtatie 7:n varrelle. Sen varrella sijaitsevat lisäksi Nesteen jalostamo, Loviisan ydinvoimala, Kotkan ja Haminan satamat ja Reserviupseerikoulu, joka vastaa valtatien puolustuksesta.
Entinen KGB-upseeri ja venäläisoligarkki Dmitri Gorelov hankki vuosituhannen alussa useita kiinteistöjä Haminan seudulta. Hän on ollut myös järjestämässä rahoitusta diktaattori Vladimir Putinin kiinteistöhankkeelle Mustanmeren rannalla.
Gorelov hankki vuosina 2003-2008 viisi maa-aluetta Haminan Reiviikinlahdelta. Yhdellä kiinteistöstä on yksityinen helikopterikenttä ja alueella on säilytetty Venäjän entisen presidenttiin ja pääministeriin Dmitri Medvedeviin yhdistettyä alusta. Maa-alueet ovat vain muutaman kilometrin päässä Reserviupseerikoulusta ja valtatie 7:stä.
Venäläisten kiinteistöhankinnoille on yhteistä, että puheista huolimatta niitä ei ole kehitetty tai esimerkiksi suunniteltua lomakylää ei ole rakennettu. Omistaja ei myöskään vieraile maaomistuksillaan, mutta niitä silti valvotaan.
Tällaisia toteutumattomaan lomakylään liittyviä kiinteistökauppoja on tehty myös Kaakonkulman alueella eli Suomen rajaturvallisuuden kannalta keskeisellä alueella. Tuntematon venäläismies osti Lintulahden hotellin läheltä Puolustusvoimien linkki- ja tutkatorneja sekä Harpun merivartioasemaa, mutta itse kiinteistön annettiin rapistua.
Uudet tiedot: Venäläiset ostivat kiinteistöjä erityisesti valtatie 7:n läheltä. https://t.co/GYV2tA4f5Z
— Pekka Toveri (@PToveri) August 3, 2024