Lintuinfluenssan rokotukset alkavat – näille riskiryhmille suositellaan

Suomessa ei ole toistaiseksi todettu yhtään ihmisen lintuinfluenssatartuntaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyltti., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyltti., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on yhteistyössä Ruokaviraston kanssa laatinut suosituksen lintuinfluenssarokotuksen kohderyhmistä. Rokotetta tarjotaan niille 18 vuotta täyttäneille, joilla on työnsä tai muun olosuhteen vuoksi suurentunut riski saada lintuinfluenssatartunta, kertoo THL tiedotteessa.

Tartuntariskissä olevia varten Suomeen on hankittu EU:n yhteishankinnan kautta 20000 annosta lintuinfluenssarokotetta. Määrä riittää 10000 ihmisen rokottamiseen kahdella annoksella.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lintuinfluenssarokotuksilla pyritään suojaamaan lintuinfluenssan tartuntariskissä olevia viruksen aiheuttamalta vakavalta taudilta.

Lisäksi tavoitteena on estää tilanne, jossa lintuinfluenssavirus tarttuisi ihmiseen samaan aikaan kausi-influenssaviruksen kanssa, mikä voisi mahdollistaa uuden virustyypin synnyn.

Suomessa ei ole toistaiseksi todettu yhtään ihmisen lintuinfluenssatartuntaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Tartunnan voi saada sairastuneista tai kuolleista eläimistä tai niiden eritteistä. Lintuinfluenssavirus tarttuu kuitenkin heikosti ihmiseen, ja tartuntatapauksia todetaan ylipäätään hyvin harvoin.

H5-alatyypin lintuinfluenssaviruksen torjumiseksi kehitetty H5N8-lintuinfluenssarokote sai EU:ssa myyntiluvan huhtikuussa.

Rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Toinen annos annetaan aikaisintaan kolmen viikon kuluttua ensimmäisen annoksen jälkeen. Rokotusväli voi kuitenkin olla selvästi pidempikin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Rokotukset pyritään aloittamaan hyvinvointialueilla mahdollisimman pian, jotta kahden annoksen rokotussarja ehditään tarjota rokotettaville ennen syksyn influenssakauden alkamista, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anniina Virkku tiedotteessa.

Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä ja kertovat, mistä ja milloin rokotuksen voi saada.

THL:n mukaan rokotuksen kohderyhmiä ovat:

  • turkistarhoilla turkiseläimiin kosketuksissa olevat henkilöt
  • siipikarjan parissa työskentelevät, jotka ovat kosketuksissa siipikarjaan, pois lukien teurastamoiden työntekijät
  • sairaiden tai kuolleiden lintujen tai muiden eläinten käsittelyyn ja hävittämiseen tai tilojen puhdistamiseen osallistuvat henkilöt, kuten eläinperäisten sivutuotteiden käsittelylaitoksissa työskentelevät
  • lintujen rengastajat
  • luonnonvaraisia lintuja hoitavissa lintuhoitoloissa työskentelevät
  • kotieläinpihojen ja lintutarhojen työntekijät
  • virkaeläinlääkärit
  • laboratoriotyöntekijät, jotka käsittelevät lintuinfluenssavirusta tai sitä mahdollisesti sisältäviä näytteitä
  • epäillyn tai varmistetun lintuinfluenssatapauksen lähikontaktit, jos ihmistapauksia ilmenisi.
Viranomaiset varoittavat legionellariskistä.
Uniongelmista kärsinyt psykologian opiskelija testasi eri menetelmiä itseensä.
Mainos