Demokraattisissa valtioissa vaalit tarjoavat kansalaisille mahdollisuuden valita johtajansa, ja tulokset ovat joskus yllättäviä. Venäjän ”vaaleissa” todellisia vaihtoehtoja ei ole, eikä yllätyksille brittiläisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkijan, entisen suurlähettiläs Ian Bondin mukaan todellakaan ole sijaa.
Venäjän äskettäiset ”presidentinvaalit” olivat hänen mukaansa tosiasiassa vain rituaali, jonka tarkoituksena oli todistaa venäläisille ja muulle maailmalle, että Vladimir Putin on maansa laillinen hallitsija ja että toista mahdollista henkilöä siihen rooliin ei ole.
– Tämä on viides kerta, kun Putin on ”valittu” Venäjän presidentiksi. Vuonna 2000 hän sai suhteellisen vapaissa ja rehellisissä vaaleissa 53,4 prosenttia äänistä äänestysprosentin ollessa 68,6. Viimeisimmässä ”murskavoitossaan” hänen väitetään saaneen 87 prosenttia äänistä ja äänestysprosentin olleen noin 77. Nämä luvut kertovat Venäjän kansan todellisista tuntemuksista aivan yhtä vähän kuin Neuvostoliiton vaalitulokset omana aikanaan, Centre for European Reform -ajatushautomon ulkopolitiikan tutkimusohjelmaa johtava Bond toteaa tuoreessa analyysissaan.
Viralliset luvut kertovat hänen mukaansa lähinnä siitä, millaisia tuloksia Putinin alaiset ovat pitäneet tarpeellisina kyetäkseen todistamaan oman lojaalisuutensa ja luotettavuutensa.
Ennen nykyistä tehtäväänsä suurlähettiläs Ian Bond on toiminut lähes kolme vuosikymmentä diplomaattina muun muassa Moskovassa, Washingtonissa, Naton päämajassa ja Wienissä.
Naapurit hyötyneet murroksista
Venäjä-tutkijat Michael Kimmage ja Maria Lipman totesivat taannoin, että Putin haluaa riistää venäläisten enemmistöltä kyvyn kuvitella tulevaisuutta ilman häntä.
Bondin mukaan Putin on saanut myös monet ulkomaiset poliitikot vakuuttuneiksi siitä, että hänen otteensa vallasta kestää ikuisesti. Tällainen kuvitelma on hänen mukaansa omiaan luomaan houkutusta palata neuvottelupöytään Putinin kanssa.
– Se olisi virhe. Putin pitää kaikkia liennytyspyrkimyksiä osoituksena lännen heikkoudesta. — Läntisten johtajien pitäisi ennemmin keskittyä Venäjän sisäisiin merkkeihin Putinin hallinnon haavoittuvuuksista ja mahdollisuuksien mukaan hyödynnettävä niitä paineen kääntämiseksi häntä vastaan, Bond sanoo.
Hän muistuttaa, että historiallisesti sotilaalliset tappiot ovat altistaneet Venäjän poliittisille levottomuuksille.
– Joskus levottomuudet ovat johtaneet myönteisiin muutoksiin, kuten maaorjuuden lakkauttamiseen Krimin sodan jälkeen sekä duuman (parlamentin) perustamiseen Venäjän ja Japanin sodan jälkeen. Joskus, kuten vuoden 1917 bolševikkivallankumouksessa, ne ovat johtaneet kaaokseen ja sisällissotiin. Venäjän naapurit ovat kuitenkin aina hyötyneet Kremlin heikentymisestä ja herpaantumisesta, hän toteaa.
Lännen ei kannata hänen mukaansa yliarvioida kykyään edistää muutosta Venäjällä. Vaikka edes Putinin kärsimä sotilaallinen tappio ei välttämättä riitä sysäämään muutosvoimia liikkeelle, lännen pitäisi kuitenkin olla valmiina myös yllätyksiin.
Neuvostoliiton ”parlamentin” eli korkeimman neuvoston vaaleissa vuonna 1984 kommunistisen puolueen tukemien ehdokkaiden ilmoitettiin Bondin mukaan saaneen 99,94 prosenttia äänistä ja äänestysprosentiksi raportoitiin 99,99. Vuoteen 1992 mennessä koko ikuiseksi kuviteltu neuvostojärjestelmä oli romahtanut.
– Vaikka Putinin hallinto näyttää kestävämmältä kuin Neuvostoliitto vuonna 1987 näytti, se saattaa lopulta osoittautua yhtä hauraaksi.