TE: Lakot näkyvät jätti-investoinneissa jo nyt

Työmarkkinapiina horjuttaa miljardihankkeiden kohtaloa.
Muun muassa Teollisuusliitto on osallistunut ahkerasti alkuvuoden poliittisiin lakkoihin. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Muun muassa Teollisuusliitto on osallistunut ahkerasti alkuvuoden poliittisiin lakkoihin. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suuria, pääasiassa vihreän siirtymän investointipäätöksiä on tänä vuonna vireillä yli viiden miljardin euron arvosta, kertoo Talouselämä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Metsäyhtiö Metsä Boardin vetäytyi torstaina Kaskisiin kaavaillun taivekartonkitehtaan perustamispäätöksestä. Markkinoilla pelätään nyt huonojen uutisten tulvaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Puolentoista miljardin euron kartonkitehdas kaatui kalleuteen, mutta vuoden suurin investointi on nyt vaakalaudalla poliittisten lakkojen seurauksena. Teollisuusyhtiö SSAB on tiedottanut, että Raahen terästehtaan toiminta on alkuvuodesta häiriintynyt työmarkkinakiistojen seurauksena. SSAB kilpailuttaa fossiilivapaata terästä tuottavan tehtaan päätöstä Raahen ja Ruotsin Luulajan välillä. Arvoltaan kahden miljardin euron investoinnin ratkaisee markkinaympäristö. Koska esimerkiksi teollisuussähkön hinta on sama molemmissa kaupungeissa, poliittisten lakkojen painoarvo kasvaa entisestään.

Miljardiluokkaa on myös kolmas investointipäätös, Ren-Gasin ainakin Lahteen ja Tampereelle kaavailemat vetytuotantolaitokset. Muut jätti-investoinnit pitäisivät sisällään esimerkiksi akkumateriaalitehtaan ja tuulivoimapuiston.

Hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Mainos