Pari päivää sitten tuli tieto, että vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson harkitsee europarlamenttivaaleihin lähtemistä. Täsmennän: ei hän harkitse, hän on päättänyt lähteä. Ei kokenut puolueen puheenjohtaja kerro julkisesti harkitsevansa, ellei ole jo päättänyt.
Samalle polulle on jo aiemmin ilmoittautunut RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.
Annika Saarikko ilmoitti jättävänsä keskustan puheenjohtajuuden kesäkuussa. Hänellä olikin hyvä syy, onnellista odotusta perheelle.
Saarikko olisi kyllä todennäköisesti jättänyt puheenjohtajuuden joka tapauksessa.
Jatketaan: Maria Ohisalo jätti vihreiden puheenjohtajuuden viime kesänä, samoin Sanna Marin SDP:n puheenjohtajuuden. Hän tosin ilmoitti puolueväelle pysyvänsä ”täällä teidän rinnallanne”, jonka jälkeen hän erosi eduskunnasta, mutta jatkaa toki Instagramissa.
***
Viime vaalikauden hallituksen viisikko on siis kokonaisuudessaan jättämässä kotimaan politiikan, kun vajaa vuosi hallituksen vaihtumisesta on kulunut. Ehkä tässä on yhteensattumia, mutta voidaan pohtia, nähdäänkö kotimaan politiikassa enää pitkiä uria. Olen varma, että Johannes Virolaisen tai Ben Zyskowiczin kaltaisia työkausia ei enää tule. Pisimpään on kansanedustajan tuoleja kuluttanut Ilkka Kanerva, joka tosin 1990-luvulla yritti muutamaankin viran kautta niin sanottuun siviilielämään.
Eurooppa on ollut 1990-luvulta saakka luontainen vaihtopaikka suomalaisille sisäpolitiikassa pitkäänkin toimineille. Kokoomuksen ex-puheenjohtajat Ilkka Suominen ja Ville Itälä valittiin mepeiksi, Jyrki Katainen komissaariksi. Sauli Niinistö pistäytyi Euroopan Investointipankissa korkoa kasvamassa, mutta, kuten ehkä muistetaan, palasi sittemmin kotimaan politiikkaan…
Kun nuorena aloittaa, paljon ehtii. Pekka Haavisto pääsi eduskuntaan 1987 ja on ehtinyt olla pariin otteeseen puolueen puheenjohtajana, samoin ministerinä ja kolmasti presidenttiehdokkaana. Antti Kaikkonen aloitti eduskunnassa 2003, mutta oli sitä ennenkin täyspäiväinen poliitikko. Jos hän onnistuu keskustan puheenjohtajana vuoden 2027 vaaleissa ja keskusta pääsee hallitukseen, on hänellä seuraava mahdollinen siirtymisajankohta vuoden 2031 vaalien jälkeen, 58-vuotiaana. Sitä seuraavat EU-vaalit ovat 2034.
Toinen esimerkki voisi olla SDP:n Pia Viitanen. Hänestä tuli kansanedustaja 1995. Hän oli jo samana vuonna tekemässä aloitetta, että kansanedustajien toimikausi rajattaisiin kahteen. Nyt hänellä on menossa kahdeksas kausi, eikä loppua ole näkyvissä ministerinäkin piipahtaneella Viitasella.
Media ja yleinen mielipide tuntuu olevan sitä mieltä, että politiikassa toimiminen ei pätevöitä mihinkään, ehkä päinvastoin. Menneinä vuosikymmeninä poliitikkojen ura vaihtui usein eri valtion laitosten johtotehtäviin. Suomen Pankkiin meni moni, esimerkiksi Urho Kekkonen, Ahti Karjalainen, Mauno Koivisto ja moni muukin. Maaherroiksi valittiin pääosin poliitikkoja, Kansaneläkelaitoksen johtajien paikat täytettiin jakaen, samoin esimerkiksi Veikkauksen ja Raha-automaattiyhdistyksen, Yleisradiota unohtamatta.
Nyt poliittiset virkanimitykset ovat merkittävästi vähentyneet. Moneen ammattiin on vaikea palata pitkän poissaolon jälkeen, itse sanoin vasemmistoliiton neljännen kauden kansanedustaja Esko Helteelle, että en haluaisi olla hänen hammaslääkärin tuolissaan potilaana.
Tulevatko poliittiset urat taas pitenemään yllä olevista syistä, vaikea sanoa. Riippuu tietysti äänestäjistäkin.