HS: UMK-finaalista yli miljoonan kustannukset veronmaksajille

Tapahtuman budjetti oli aiempia vuosia suurempi.
Uuden musiikin kilpailun voitti tänä vuonna Windows95man. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Uuden musiikin kilpailun voitti tänä vuonna Windows95man. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Yleisradion järjestämä Uuden musiikin kilpailun (UMK) finaali aiheutti yli miljoonan euron kustannukset. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat. Kilpailussa valittiin Suomen edustaja kevään euroviisuihin.

Kuten Ylen toiminta muutenkin, tapahtuman järjestäminen kustannetaan verovaroin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ylen luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén kertoo HS:lle, että tänä vuonna tapahtuman budjettia kasvatti tapahtumapaikan siirto. Tänä vuonna UMK:n finaali järjestettiin Tampereella Nokia-areenalla. Aiemmin tapahtuma on järjestetty huomattavasti pienemmällä Turun Logomolla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Toisaalta Vilénin mukaan tapahtuma keräsi myös lipputuloja enemmän. Nokia-areenaan mahtuu noin 15 000 katsojaa. UMK-finaali oli loppuunmyyty.

Ylen mukaan tapahtumapaikka vaihdettiin isompaan kasvaneen kysynnän vuoksi.

Vilénin mukaan UMK:n kokonaisbudjettiin kuuluu muutakin kuin yhden illan finaaliesitys. Kustannuksia aiheuttavat esimerkiksi työntekijöiden palkat.

Tuoreen raportin mukaan Suomi selvisi koronapandemiasta kokonaisuutena hyvin.
Henrik Vuornos ei ota Antti Lindtmanin talouspuheita vakavasti.
Venäjän valtiontalouden alijäämä oli viime vuonna huomattavasti suurempi kuin viralliset luvut kertovat.
Mainos